Sähköverkon uudistaminen on merkittävä työllistäjä

Jo viidettä vuotta jatkuva PKS:n Varma Verkko -projekti on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja on samalla tarjonnut töitä eri alojen ammattilaisille. Projektin tavoitteena on saada sähköverkko niin säävarmaksi, että sähköverkon häiriötilanteet saadaan suurhäiriötilanteissakin aina korjattua taajamissa kuuden tunnin, ja taajamien ulkopuolella viimeistään 36 tunnin kuluessa.

Tänä vuonna 130 sähkö- ja maanrakennusalan ammattilaista rakentaa säävarmaa verkkoa eri puolilla PKS Sähkönsiirron toimialuetta. Heidän lisäkseen vierimetsien hoitoon liittyviä töitä tekee 35 metsäalan ammattilaista, jotta myrskyt ja lumikuormat aiheuttaisivat mahdollisimman vähän häiriöitä.

Vuosien työ näkyy asiakkaidemme arjessa sähkökatkojen selkeänä vähenemisenä. Vuoden loppuun mennessä 2/3 taajamien runkoverkoista on kaapeloitu ja ilmajohtojen vierimetsiä on hoidettu lähes 2000 kilometrin matkalta. Tämä tarkoittaa sitä, että reilut 35 000 eli 40 % asiakastamme on säävarman verkon piirissä.

Taajamien runkoverkkojen maakaapelointi saadaan valmiiksi vuoden 2019 loppuun mennessä, ja sen jälkeen töiden painopiste siirtyy taajamien ulkopuolelle. PKS:n erittäin laajan, yli 20 000 kilometriä pitkän verkon uusimista jatketaan systemaattisesti niin pitkään, että kaikki asiakkaamme ovat säävarman verkon piirissä. Töitä on siis luvassa maakunnan ihmisille myös tulevina vuosikymmeninä.

Oikein mukavaa kesää asiakkaillemme ja työn iloa säävarman sähköverkon rakentajille!