Yhteistyössä on voimaa
Yhteistyö toimii, kun se tuo hyötyjä molemmille
Yhteistyömuotoja on useammanlaisia: sponsoroinnissa pelataan isommilla panoksilla, mainonnallisessa yhteistyössä olemme mukana kohteen eri kanavissa ja pienimuotoisimmillaan puhutaan paikallisesta tukemisesta. Onpa yhteistyö suurta tai pientä, ajatuksena on aina tavoittaa nykyisiä ja uusia asiakkaita puhuttelemalla heitä samojen kiinnostuksen kohteiden kautta.
Paikallisen yhteistyötarjouksen voit jättää alla olevan sähköisen hakemuksen huolellisesti täyttämällä. Käsittelemme hakemukset kaksi kertaa vuodessa, joten olethan ajoissa liikkeellä. Olemme arkisessa työssämme niin tiukasti kiinni, että sähköposti- tai puhelintiedusteluihin emme pysty vastaamaan, mutta kyselemme lisätietoja tarvittaessa.
Keskitymme tällä hetkellä olemassa olevien yhteistyösopimusten yhä parempaan hyödyntämiseen, joten emme juuri nyt hae uusia sponsorikohteita.
Sponsorointi on yksi osa yritysviestintämme ja markkinointimme kokonaisuutta,
jonka tehtävänä on luoda edellytyksiä liiketoiminnan menestymiselle. Sponsorointikohteilta edellytämme aina
PKS:n tavoitteisiin sopivaa laji- ja yhteisöimagoa
Riittävän laajaa kiinnostavuutta kohderyhmässä
PKS tarpeen mukaisia palveluja
Kykyä pitkäjänteiseen toimintaan
PKS:n tarpeet huomioivaa palveluotetta
Siksi sponsorointiin liittyy aina käsitteet:
suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus ja pitkäjänteisyys. Tuloksellinen yhteistyö vaatii sitoutumista ja työpanosta molemmilta osapuolilta – siitähän yhteistyössä juuri onkin kysymys, molemmat tekevät työtä yhdessä toistensa menestymisen eteen. Meidän osaltamme tämä samalla tarkoittaa, että sponsorointikohteita ei voi olla yhtä aikaa montaa työn alla. Sen vuoksi niin urheiluseurojen kuin tapahtumajärjestäjienkin kannattaa panostaa palvelujensa tuotteistamiseen. Mitä selkeämpiä palveluja pystyt tekemään ja niistä viestimään, sitä helpompaa niitä on ostaa. Ja mitä helpommaksi pystyt yhteistyön yritykselle tekemään, sitä mielekkäämpää yhteistyö on yrityksen kannalta. Tällä taas on suora yhteys yhteistyön jatkuvuuteen ja sen hintaan.