Lattialämmitys vaatii ohuet matot – ilmavat puuvillamatot ja räsymatot sopivat parhaiten lattialämmityksen pariksi
Paksu matto toimii kuin lämmöneristäjä, joka estää lämmön pääsyn huoneeseen. Katso ohjeita maton valintaan.
Kotien sähköistysratkaisuja tuottavan Ensto Finland Oy:n tuotepäällikkö Jari Tuormaan mukaan ohuet ja huokoiset matot, kuten räsymatot, sopivat parhaiten kotiin, jossa on lattialämmitys. Tuormaan mukaan suuri, paksu ja kumipohjainen matto blokkaa varsinkin pienessä tilassa pahimmillaan lattialämmityksen niin, että lämpö jää maton alle lattiamateriaaliin eikä pääse huoneilmaan. Parhain ratkaisu lattialämmityskotiin on myös se, että matot ovat pieniä, jotta lattialämmitykselle jää mahdollisimman paljon luovutuspinta-alaa.
– Jos lämmityskaapelit pääsevät ylikuumenemaan, lattia voi jopa mennä maton alla ajan myötä pilalle, sanoo Tuormaa.
Esimerkiksi Enston lattialämmitysjärjestelmissä termostaatti kuitenkin estää lämmityskaapeleiden ylikuumenemisen, eikä vaaratilannetta synny. Ylikuumeneminen tuleekin eteen vain silloin, kun termostaatti ei jostakin syystä toimi tai siinä ei ole maksimirajoitusta. Syynä voi olla myös esimerkiksi se, että lapsi pääsee vääntämään termostaatin täysille.
Jos on uusi matto ja miettii sen sopivuutta lattialämmityksen kanssa, kannattaa tunnustella kädellä tai pintalämpömittarilla lattiaa maton alta. Jos lattia tuntuu reilusti lämpimämmältä kuin muualla, Tuormaa suosittelee lattian pintalämpötilan mittausta. – Näin varmistetaan, ettei lattia ole liian kuuma. Lattiamateriaalin valmistaja kertoo tuotteissaan maksimilämpötilan, joka on laminaateissa ja parketeissa yleensä 23–27 °C, neuvoo Tuormaa.
Hänen mukaansa maton paksuus saa olla korkeintaan 10 mm. Huonoin valinta kotiin, jossa on lattialämmitys, ovat isokokoiset ja paksut villa- ja kumipohjaiset matot. Tuormaan mukaan parhaiten toimivat ilmavat puuvillamatot ja räsymatot.
Trendeissä reilusti valinnanvaraa
Myös suomalaisen mattotehtaan VM Carpet Oy:n markkinointikoordinaattori Jaana Saarelan mukaan perinteiset puuvillaiset matot ja räsymatot toimivat parhaiten lattialämmityksen kanssa. Saarelan mukaan suomalaisissa kodeissa suositaan tällä hetkellä eniten keinokuituisia nukkamattoja. Ne kestävät hyvin kulutusta.
– Niiden nukka ei kuitenkaan enää ole niin paksu kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Nukkamattojen suosio on myös hiipunut jonkin verran viime vuosina. Niiden rinnalle ovat tulleet ohuemmat, kudotut villa-, puuvilla-, paperinaru- ja sisalmatot, kertoo Saarela.
Räsymatosta saa tänään myös design-versioita, kuten Ristomatti Ratian pelkistettyjä raitamattoja tai Jukka Rintalan suunnittelemia värikkäämpiä mattoja. Vaikka värit ovat tulleet sisustukseen, Saarelan mukaan matoissa ovat pinnalla yhä luonnonmukaiset sävyt. Hänen mielestään erilaiset vaaleat värit, jopa valkoinen, houkuttelevat suomalaisia eniten. Lisäksi koteihin hankitaan harmaita mattoja sekä yhä enemmän myös lämpimämmän sävyisiä beigejä mattoja. Uusista mattoväreistä Saarela nostaa esiin hempeän rosan, joka on parin viime vuoden ajan ollut yksi sisustuksen tehosteväreistä. Samaan väriperheeseen kuuluu myös Tikkurilan valitsema vuoden 2019 väri, flamingo. Tätäkin väriä löytyy luonnosta, esimerkiksi eksoottisten lintujen höyhenpeitteestä ja merenelävien kuorista.
Mattojen muodot ovat yleensä perinteisiä kantikkaita tai pyöreitä, mutta mattoja valmistetaan myös esimerkiksi ovaalin muotoisina. Sisustusblogeissa ja -lehdissä törmää usein myös reunoiltaan epäsymmetrisiin mattoihin.
Jos lattialämmityskotiin valitsee nukkamaton, Saarelan mukaan nukan paksuuteen ja pohjan materiaaliin on tärkeää kiinnittää huomiota. Hänkin suosittelee nukan korkeudeksi korkeintaan 1 cm.
Valitse haurastumaton pohjamateriaali
Lateksipohja saattaa ajan myötä haurastua, eivätkä irralliset, leikattavat liukuesteetkään välttämättä toimi lattialämmityksen kanssa.
– VM Carpetin nukkamatoissa on evapolytex-pohjaus. Se pitää maton ryhdikkäänä ja estää sen liukumisen jalan alla.
Eva on lyhenne sanoista etyleeni-vinyyli-asetaatti. Samaa materiaalia käytetään esimerkiksi elintarviketeollisuuden pakkauksissa ja lenkkareiden pohjissa. Pohjausmenetelmä on valittu yhteistyössä VTT:n kanssa, ja se sopii kaikille lattiapinnoille. Lattialämmityskään ei sitä haittaa, eikä pohjaus pölyä tai murene.
Huomio myös sijoitteluun
Sekä Tuormaa että Saarela ohjaavat kiinnittämään huomiota mattojen sijoitteluun. – Jos jo kodin suunnitteluvaiheessa tietää mattojen paikat, lämpökaapelit voi asentaa niiden kohdalla väljemmin, vinkkaa Saarela. Tuormaan mukaan ikkunoiden edustoille mattoja ei kannata laittaa. Lattialämmitysratkaisuissa asennetaan usein ikkunoiden eteen muuta huonetta tiheämmät kaapeloinnit vedon tunteen poistamiseksi.
– Jos peittää lähes koko lattiapinta-alan matoilla, se vaikuttaa sähkönkulutukseen, sanoo Saarela.
Lipastoissa ja muissa suuremmissa huonekaluissa tulee olla jalat tai sokkeli, ettei lämpö jää mööpeleiden alle. Huonekalujen alle tulisi jäädä vähintään 5 cm ilmatilaa. Säkkituoli on hyvä esimerkki huonekalusta, joka blokkaa lämmön pääsyn. Lattialämmitys on hyvä huomioida myös lattian pintamateriaalia valittaessa. Erityisen tarkkana Tuormaan mukaan pitää olla, jos pintamateriaaliksi on valittu korkki. Korkki elää, ja sitä on lämmitettävä vaiheittain.
Kuvat: VM Carpet, Hemtex