Kuurnan voimalaitos ylhäältä kuvattuna

PKS konsernin liiketoiminnot

saario

Tuotamme itse uusiutuvaa energiaa

PKS Tuotanto tuottaa uusiutuvaa energiaa omissa vesivoimaloissa. Tutustu tarkemmin vastuulliseen tuotantoomme.

naiset sohvalla

Myymme sähköä ympäri Suomen

PKS Sähkökauppa myy monipuolisia sähkösopimuksia ympäri Suomen. Tutustu sähkösopimuksiimme.

pks sähkönsiirto

Siirrämme sähkön alueemme jokaiseen kolkkaan

PKS Sähkönsiirto Oy huolehtii infrasta, jolla sähkö siirtyy Pohjois-Karjalan ja Koillis-Savon jokaiseen kolkkaan.

enerke

Toteutamme laadukkaita verkkopalveluita

Enerke Oy tarjoaa kokonaisvaltaisia sähköverkkopalveluita avaimet käteen -periaatteella Pohjois-Karjalan lisäksi ympäri Suomen.

Pohjoiskarjalaista osaamista

Pohjois-Karjalan Sähkön juuret ovat syvällä Itä-Suomessa. PKS perustettiin vuonna 1945 ja olemme edelleen 99 % alueen kuntien omistama yhtiö, jonka syli on avoinna jokaiselle asiakkaalle ympäri maan.

Emme todellakaan ole Suomen suurin sähköyhtiö, mutta emme pieninkään. Vahvuutemme perustuu siihen, että olemme suuria siinä, minkä näemme tärkeäksi. Siihen tarvitsemme oman innostumisemme ja osaamisemme lisäksi maan parhaat yhteistyökumppanit. Kun tunnemme omat vahvuutemme ja ymmärrämme asiakkaiden muuttuvat tarpeet, kehitämme toimintaamme ja palvelujamme rohkeasti, mutta viisaasti harkiten ja tarvittaessa perinteisiä ajatusmalleja ravistellen. Tästä esimerkkinä on muun muassa vuonna 2014 lanseeraamamme maailman ensimmäinen pörssisähkösopimus Priima, jonka yhtenä ominaisuutena on hintakiinnitysmahdollisuus.

Pyrkimyksenämme on tehdä vastuullisesta sähkönkäytöstä vastustamatonta tarjoamalla asiakkaillemme edistyksellisiä energiapalveluja sekä tuomalla sähköverkon rinnalle vaihtoehtoisia keinoja oman elämän sähköistämiseen. Tänä päivänä asiakkaan omat valinnat nousevat ratkaisevaan rooliin, kun puhutaan vaikka kulutusjoustosta tai sähkön tuotantotavasta.

PKS-konsernin eri liiketoiminnot huolehtivat huoltovarmuudesta, energian saatavuudesta ja siitä, että kaikki toimii ja asiakkaamme voivat keskittyä omaan elämäänsä.

Konsernin liiketoiminnot ovat syntyneet luonnolliseen tarpeeseen, kuten 2000-luvun alussa verkostourakointiin perustettu Enerke Oy ja 2007 toimintansa aloittanut PKS Sähkönsiirto Oy.

PKS:n merkitys maakunnan elinvoimaisuudelle

PKS:n kotiseutu sijaitsee vakaasti Pohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa.

Kattava sähköverkko tuo alueelle elinvoimaisuutta ja mahdollistaa asumisen, yrittämisen ja lomailun juuri siellä, missä asiakas haluaa. PKS Sähkönsiirto Oy investoi 22 000 kilometrin mittaiseen sähköverkon uusimiseen ja kunnossapitoon vuosittain 30 miljoonaa euroa. Se myös valvoo ja ennakoi verkon tilaa vuorokauden ympäri, että asiakkaalla on sähköä käytettävissä aina kun sitä tarvitsee.

Täällä kun ollaan ja elellään, on tärkeää puhaltaa yhteen hiileen, että alueelle ominainen yrittämisen kipinä hehkuu ja vahvistuu. Annamme hyvän kiertää ja pyrimme suosimaan aina niin paikallisia pienyrittäjiä kuin suurempiakin. Arvostamme myös paikallisia yhteistyökumppaneita ja tuemme alueen kulttuuri- ja urheilutoimintaa, koska niistä kumpuaa iloa ja hyvinvointia suurelle joukolle eri-ikäisiä ihmisiä.

Kuntaomistuksen hyödyt

PKS-konsernin emoyhtiön, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n, toimintaa ohjaa liiketoimintastrategian pohjalta yhtiön hallitus, joka koostuu omistajakuntien valitsemista edustajista. Hallituskausi on nelivuotinen, mutta omistajakuntien arvostaessa pitkäjänteistä työtä, on hallituksen jäsenten kausi yleensä pitempiaikainen. Tällä tavoin jäsenet pääsevät paneutumaan tärkeään tehtäväänsä syvällisesti ja tekemään kauaskantoisiakin päätöksiä. Hallituksessa työskentelevät ilomantsilaisen kunnallisneuvos Hilkka Hiltusen johdolla jäsenet Lieksasta, Joensuusta, Nurmeksesta, Ilomantsista, Tuusniemeltä ja Kiteeltä.

PKS maksaa omistajakunnilleen maltillista osinkoa. Säännölliset tasaiset osinkotulot ovat omistajakunnille tärkeitä, sillä niiden avulla kunnat pystyvät hallitsemaan talouttaan ja pitämään esimerkiksi kunnallisveroprosentin kohtuullisena. Paikallisen asiakkaan kannalta maksetut sähkölaskut kiertävät näin takaisin oman kotiseudun hyvinvointiin.

PKS:n omistajat ja osakkuudet

54%

Pohjois-Karjalan Energiaholding Oy (toimialueen kuntien 100% omistama)
45%

Toimialueen kunnat (17 kuntaa)
1%

Muut (3 eri omistajaa)

Tytäryhtiöt

  • Enerke Oy

  • Kuurnan voima Oy

  • PKS Sähkönsiirto Oy

Osakkuusyhtiöt

  • Kymppivoima Oy

  • Power Deriva Oy

  • PD Power Oy

Muut omistukset

  • Nurmeksen lämpö Oy

  • Kiteen lämpö Oy

Tarinamme

Etkö ole vielä PKS:n asiakas?