Maakunta sähköistyy

PKS:n perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta ja sen kunniaksi palaamme tämän vuoden Kymppilehden numeroissa hetkeksi ajassa taaksepäin.

Keväällä 1945 perustetulla Pohjois­-Karjalan Sähkö Oy:llä (PKS) oli monta vaikeutta voitettavana. Rahaa ei ollut liikaa, materiaaleista oli niukkuutta ja sähkön riittävyydessä oli siinäkin omat pulmansa. Voimavarat oli sen vuoksi käytettävä viisaasti. Rakentamisen marssijärjestys ei vain ollut helposti ratkaistavissa, ja nuoren yhtiön hallintoelimissä käytiin tulevan suunnasta vilkasta keskustelua. Keväällä 1946 hallintoneuvosto päätti lopulta lähtökohdaksi mahdollisimman laajan ja mahdollisimman monen kunnan alueelle ulottuvan rakentamisen. Taloudellisessa mielessä tämä ei ollut paras ratkaisu, poliittisesti kyllä.

Moni kuluttaja joutui odottamaan sähköliittymää pitkään. Kyliin tai taloryhmiin ei siirtojohtoa yleensä rakennettu yksittäisen liittymän vuoksi. Toki yksityisillä kansalaisilla oli mahdollisuus edistää sähkönsaantia puhumalla naapureita ja ystäviä oman kulmakunnan sähköistyksen taakse. Kun tiedossa oli riittävä määrä liittymiä muuntopiirin muodostamiseksi, asiaa oli periaatteessa helpompi edistää PKS:n suunnalla. Tosin välillä saatiin esimerkkejä siitäkin, ettei kylän sähköistys edennyt, vaikka siirtojohto kulki aivan äärellä.

Alkuvuosien rakentamisessa painopiste oli alueilla, minne sähkövirtaa voitiin toimittaa jo olemassa olleen runkoverkoston avulla. Tämä tarkoitti samanaikaista kysynnän patoutumista runkoverkon ulkopuolisilla alueilla. Näin tapahtui esimerkiksi toimialueen eteläisimmässä osassa, missä Kiteen ja Kesälahden välinen siirtojohto valmistui vasta v. 1950. Kun sen myötä alueen muuntopiirejä ryhdyttiin sähköistämään, asiaan hitaammin reagoineet joutuivat odottamaan muutamia vuosia omaa vuoroaan. Näin esimerkiksi Kesälahden Rajavaaran muuntopiirin odotus kesti syksystä 1951 aina joulun aluspäiviin v. 1953.

Sähköä piti riittää kaikkiin valmistuneisiin liittymiin. Siirretyn virran kokonaismäärään vaikutti toki liittymien lukumäärä, mutta varsin pian myös etenkin kulutuksen monipuolistuminen. Yksityistalouksissa sähköä käytettiin aluksi lähinnä valaistukseen. Kodinkoneiden määrän kasvaessa ja maatalouden koneellistuessa siirtomäärät kasvoivat aina vain jyrkemmin. Vuonna 1950 PKS:llä oli vajaat 8500 asiakasta, joille sähköä myytiin hieman vajaat kuusi gigawattituntia. Vuonna 1970 asiakkaita oli 3,5 kertaa enemmän, mutta sähköä myytiin lähes 17-kertainen määrä.

Rääkkylän ensimmäisiä muuntopiirejä Voiniemessä.

Kulutuksen nopea kasvu vaativat aktiivisia toimia sähkönsaannin turvaamiseksi. Alusta lähtien oli selvää, ettei PKS voinut loputtomiin nojata alkuvuosien keskeiseen sähköntoimittajaan Outokumpu Oy:hyn. Toiveet maakunnan vesivoiman ja ennen kaikkea Pamilonkoskien saamisesta sähköntuotantoon veivät PKS:n keskelle suurten valtio-omisteisten kaivos- ja metsäyhtiöiden eturistiriitoja. Vaikka jo kesällä 1946 saatiin sovittua niin PKS:n siirtymisestä Imatran Voima Oy:n asiakkaaksi, Varkauden ja Outokummun välisen siirtolinjan uudistamisesta kuin PKS:n tarkoituksiin soveltuvan muuntoaseman rakentamisesta, palapeli valmistui vasta alkuvuodesta 1950. Viinijärvelle valmistunut muuntoasema oli PKS:n ensimmäinen suora yhteys valtakunnanverkkoon.

Merkittävä hetki koettiin myös vuoden 1958 alussa kytkettäessä Puntarikosken uusi voimalaitos PKS:n verkkoon. Monen pohjoiskarjalaisen mieliä vuosikymmenien ajan poltellut voimalaitos oli alkanut kohota paikalleen Höytiäisen lasku-uomaan syksyllä 1956. Valmistuttuaan voimalaitoksella ei enää ollut samanlaista osuutta sähköntuottajana kuin mitä olisi ollut vielä muutama vuosikymmen aikaisemmin. Tärkeä se silti oli kulutushuippujen tasaamisessa. Joka tapauksessa yhtiöllä oli nyt aidosti merkityksellistä omaa sähköntuotantoa. Tällä oli varmasti suuri merkitys itsetunnolle – jos sellaisesta voidaan yhtiön kohdalla puhua.

Toki yhtiö tavoitteli ja sai omistukseensa vesivoimaa muualtakin maakunnasta. Joukossa oli myös suuria hankkeita. Lieksanjoessa sijaitsevien Ruunaankoskien valjastaminen jäi monen eri tekijän vaikutuksesta toteutumatta. Sen sijaan Pielisjoessa sijaitsevan Kuurnan voimalaitoksen rakentaminen onnistui. PKS:n ja kolmen muun osakkaan perustaman Kuurnan Voima Oy:n omistama laitos valmistui kesällä 1971. Sittemmin tapahtuneiden omistusmuutosten myötä voimalaitosyhtiöstä on tullut PKS:n tytäryhtiö.

Samaan aikaan kun sähkönhankintaa turvattiin, toteutettiin myös tärkeää uudissähköistystä. Liiketaloudellisessa mielessä kannattavien kohteiden ja alueiden sähköistys tuli valmiiksi jo verraten varhain. Tähän ei voitu silti tyytyä, sillä sähkö oli saatava kaikkien toimialueen asukkaiden ulottuville. Sen toteuttamiseen eivät yhtiön omat taloudelliset voimavarat riittäneet. Valtiovalta ja kunnat osallistuivat omilla sijoituksillaan verkoston rakentamiseen. Etenkin valtio alkoi ajan kuluessa kiinnittämään entistä enemmän huomiota vielä sähköistämättömien talouksien elinkelpoisuuteen. Toimialueen väestökehitys oli jo 1950-luvulla kääntynyt tappiolliseksi, eikä rahaa haluttu sijoittaa tulevaisuudeltaan epävarmoina pidettyihin kohteisiin.

Ehtojen tiukentuminen yhdessä muun kehityksen kanssa supisti koko ajan tukitoimien piiriin kelpaavien määrää. Vuosina 1980–1984 sähköistettyjen kohteiden joukkoon pääsi noin 250 vakituisesti asuttua taloutta. Samaan aikaan kuitenkin lähes 300 taloutta luopui sähköistysmahdollisuudesta poismuuton takia. Vuoden 1988 lopussa sähköverkoston ulkopuolella oli vielä 174 vakituisesti asuttua taloutta, mutta vain 66 niistä täytti ehdot julkisen sähköistämistuen saamiseksi. Niinpä uudissähköistys saatiin käytännössä päätökseen PKS:n toimialueella v. 1992. Koko maassakin valtionapua oli vuoden 1993 jälkeen tarjolla vain eräisiin saaristokohteisiin.