Norminpurkutalkoot

Muutama vuosi sitten Suomessa hoksattiin, että meillä säännellään lähes kaikkea toimintaa aivan liiaksi asti. Syntyi uusi käsite, norminpurkutalkoot, joka löysi tiensä peräti hallitusohjelmaan saakka. Idea on varmaan kaikkien mielestä hyvä: poistetaan aikanaan hyvässä tarkoituksessa laadittua turhaa säätelyä, joka todellisuudessa vain hankaloittaa ihmisten ja yritysten elämää ja nostaa kustannuksia. Enää ei esimerkiksi hääpaikalle tarvita opastaviin tilapäisiin tievarsikyltteihin lupaa, vaan kyltit saa pystyttää ilmoituksella. Kyltit saavat myös olla nuolen muotoisia, mikä on tähän asti ollut kiellettyä.

On kuitenkin ainakin yksi ala, mihin norminpurkutalkoita ei ole ulotettu, missä normien määrä on vain kasvanut vuosi vuodelta: sähkön myynti ja siirto. Ala oli aiemmin monopoli ja runsaat pari vuosikymmentä sitten päätettiin, että sähköenergian myyntiin liittyvät markkinat avataan ja siirtoliiketoiminta jää edelleen monopoliksi.

Kun puhutaan markkinoista, hinnan muodostuksen pitäisi olla vapaata, jolloin tavaran tai palvelun hinta syntyy keskenään kilpailevien myyjien ja ostajan välisenä sopimuksena. Myyjät eivät kilpaile keskenään pelkästään hinnalla, vaan myös palveluilla.

Sähköalalle tuotiin markkinoiden vapautumisen myötä saman tien uudet säädökset: sähköenergian hintaa saa nostaa vain perustellusta syystä, hinnan nostamisesta pitää ilmoittaa kirjallisesti jokaiselle asiakkaalle kuukausi etukäteen, ei saa tehdä yli kahden vuoden pituisia sopimuksia, sähkön alkuperä on ilmoitettava jokaiselle asiakkaalle kerran vuodessa jne. jne. Käytännössä on nähty, että enin osa säädöksistä on täysin turhia. Esimerkki: Jos ihmistä kiinnostaa sähkön alkuperä, hän ostaa käytännössä aina päästötöntä sähköä, esimerkiksi tuulivoimalla tehtyä Priimaa. Muita asia ei kiinnosta. Olemme noudattaneet kiltisti lakia sen noin kymmenen vuoden ajan, kuin se on ollut voimassa, emmekä tietääkseni ole saaneet kertaakaan kuluttajalta kyselyä ”harmaan” sähkön alkuperästä.

No, mitä haittaa ylläesitetyistä normeista sitten on? Ne kaikki lisäävät kustannuksia ja kun normit koskevat kaikkia myyjiä eli kulut ovat kaikille myyjille samat, ne jäävät lopulta asiakkaan maksettavaksi.

Lainsäädännössä on myös omituisuuksia, jotka ovat suorastaan kuluttajan edun vastaisia. Lain määräämänä Energiavirasto ylläpitää hintavertailusivustoa, jonka pitäisi auttaa asiakasta löytämään parhaat sähkösopimukset. Yleensä listan kärjessä komeilevat sellaiset yhtiöt, jotka komeilevat myös Kilpailu- ja kuluttajaviraston asiakasvalitusten kärjessä lainvastaisten sopimuskäytäntöjensä vuoksi. Yksi virasto siis ”suosittelee” ja toinen virasto käsittelee ”suosituksen” uhrit. Eikä tässä vielä kaikki. Hintavertailu on mahdollista vain, jos tuotteet ovat yhdenmukaisia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että markkinoiden ylivertaisesti älykkäimmän ja energiansäästöön kannustavimman tuotteen, PKS:n Priiman, ominaisuudet eivät edes pääse vertailusivustolle. Näin Energiavirasto siis tahtomattaan estää uudenlaisten innovaatioiden syntymisen ja samalla vaikeuttaa PKS:n pääsyä markkinoille.

Sähkön siirtoyhtiöillä on monopoliasemasta johtuen normeja vielä moninkertainen määrä. Koomista sinänsä on, että ennen markkinoiden ”vapauttamista” sekä siirto että myynti olivat monopoleja, mutta normien määrä oli vain murto-osa nykyisestä.

Olisiko jo norminpurkutalkoiden aika?

HEIKKI RANTAMÄKI, liiketoimintajohtaja, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy