4.7.2017

Sähköllä se rokkikin soi

Ulkoilmafestareiden järjestäminen vaatii tarkkaa suunnittelua ja organisointia. Jotta itse tapahtumasta tulisi onnistunut kokonaisuus, tulee monen asian loksahtaa kohdalleen.

Bändien, vapaaehtoisten ja lavojen lisäksi festarit vaativat taustalleen paljon muutakin. Harva tulee nimittäin ajatelleeksi, että joku ne sähköt niihin ruokakojuihin, aluevaloihin, LED-näyttöihin ja sähkökitaroihinkin on vetänyt. Muutaman jatkojohdon avulla ei esimerkiksi Joensuun kesän kohokohtaa, Ilosaarirockia, Laulurinteelle rakenneta.

Onnistuneet festarit kysyvät työpanosta monelta eri alan osaajalta. Tämän tietää varsin hyvin Ilosaarirockin vastaava tuottaja Petri Varis.

– Rokkia varten on täytynyt rakentaa kokonaan uusia sähkökeskuksia Laulurinteelle. Alue on vaativa, ja jotta asiat saataisiin toimimaan, joutuu meidän sähkötiimimme laittamaan kyllä peliin kaiken ammattitaitonsa. Onneksi sitä riittää, toteaa Ilosaarirockin vastaava tuottaja Petri Varis.

Ruokaa ja rokkia kansalle – vihreästi ja järkevästi

Ilosaarirockin kokoinen festari kuluttaa sähköä noin 40 000 kWh. Koska rokki on tunnettu ympäristöä säästävistä valinnoistaan, on myös festarisähköstä suurin osa luonnollisesti uusiutuvalla energialla tuotettua vihreää sähköä. Eniten sähköä menee festarin ruokakojuihin, joissa sähköä tarvitaan lähes kaikkeen aina kahvinkeitosta makkaraperunoiden valmistamiseen sekä tietenkin lavojen äänentoistoon ja valoihin.

– Lavojen sähkön kulutus vaihtelee bändien tuotannoista riippuen, ja näitä asioita joudutaan laskemaan tarkasti. Tietyt lavat eivät esimerkiksi voi soida päällekkäin, jos molemmat vaativat samaan aikaan raskaan bändituotannon, kuten suuret screenit tai valokattauksen. Varsinkin nykyisin nuo paljon käytetyt screenit tuottavat haasteita – ne kun vaativat melkoisesti tehoja, Petri Varis toteaa.

Vihreydestään huolimatta sähkön määrä, tai pikemminkin sen kulutus, voi tuntua festarin aikana suurelta. Ilosaarirockissa energian kulutusta mitataan kuitenkin hyvin tarkasti, ja hyötysuhteita muun muassa valaistusratkaisuissa pyritään parantamaan vuosittain. Esimerkiksi lavoilla ollaan siirtymässä vähän kuluttavaan LED-tekniikkaan, jolla Metelli-lavan valot ja Laulurinteen koko aluevalaistus jo toimivatkin.

Lavojen sähkönkulutus joudutaan laskemaan tarkasti, sillä paljon tehoja vaativat bändituotannot, joihin kuuluu esimerkiksi suuret screenit, eivät voi soida päällekäin. Nykyisin paljon festareilla käytettyjä screenejä on rokissakin usean lavan tuntumassa. Kuva: Joensuun Popmuusikot ry

– Valojen ja äänentoistojärjestelmien hyötysuhteet ovat parantuneet rokissa todella paljon. Nykyisten LED-valojen ansiosta samalla sähkömäärällä saadaan kaksin- tai jopa kolminkertainen määrä valoja kuin aiemmin. Yksi mieleen jäänyt massiivisia tehoja vaatinut bändituotanto oli vuonna 2011, kun vaikuttavista valoistaan tunnettu Sielun Veljet veti comeback-keikkansa. Virtaa tarvittiin valtavasti, koska käytössä olevat lamput eivät edustaneet LED-teknologiaa vaan pikemminkin 80-luvun neuvostoliittolaista teatterivalaisua. Näyttäviä nuo kyllä olivat, Varis muistelee.

Kaikki kiinni sujuvasta suunnittelusta ja yhteistyöstä

Vaikka rokissa puhutaan valtavista sähkömääristä, ja koko tapahtuman toimivuus on kiinni virtaavasta energiasta, ei ongelmatilanteita juurikaan ole päässyt vastaavan tuottajan mukaan syntymään. Tämä on hyvän suunnittelun ja toimivan yhteistyön ansiota, vaikka liikkuvia palasia on paljon eikä yllätyksiltäkään aina vältytä.

Rokkiin sähkö on ostettu jo vuosien ajan PKS:ltä. Saumaton yhteistyö jatkuu edelleen, sillä yhteinen sävel, sähköinen sellainen, on selvästi löytynyt jo pitkä aika sitten. Ja onhan se molempien etu, kun apu löytyy naapurista, kulmat ovat tuttuja ja asiat saadaan ratkaistua lyhyelläkin varoitusajalla.

– Tällaiselle puistoalueelle joudutaan rakentamaan kaikki melko tyhjästä. Tässä Pohjois-Karjalan Sähkön ammattilaiset ovat olleet suurena apuna. Tarvittavat tarvikkeet löytyvät aina, oli tilanne kuinka kinkkinen tahansa, Varis toteaa.

Ilosaarirock rakennetaan Laulurinteelle käytännössä tyhjästä. Kun mukana on joukko ammattilaisia ja yhteistyö sujuu hyvin jo alusta alkaen, ei suurenkaan ulkoilmafestarin rakentaminen keskelle puistoaluetta ole mahdotonta.