Onko Suomi potkaistu pois Pohjoismaiden joukosta?
Suomi saa kiittää vuosisatoja jatkuneen Ruotsinvallan aikaa siitä, että meillä on vakiintunut länsimainen laillisuusperiaatteeseen, yksilönvapauksiin ja sananvapauteen nojaava yhteiskunta. Kun Ruotsi 1809 menetti ”itäiset maakuntansa” Venäjälle, keisari Aleksanteri I salli Suomen pitää Ruotsinvallan aikaiset lakinsa ja käytäntönsä. Edes autonomian ajan viimeisten vuosikymmenten rajut venäläistämispyrkimykset eivät onnistuneet hävittämään Suomen pohjoismaista perusvirettä.
Siunattu pohjoismainen integraatio
Itsenäistymisen jälkeen Suomi haki hetken suuntaa Saksasta ja reunavaltiopolitiikasta (Suomen, Baltian maiden ja Puolan yhteistyöliitto Neuvostoliiton uhkaa vastaan), mutta jo 1930-luvun alkupuolella pohjoismainen suuntaus voitti. Sen jälkeen historia on kylvettänyt meitä kuumissa ja kylmissä sodissa, mutta aina kun on ollut mahdollista, Suomi-neito on kääntänyt kaihoisan katseensa kohti Pohjoismaita ja saanut useimmiten lämpimiä ja ymmärtäväisiä katseita takaisin.
Nykyään tuo pohjoismainen integraatio tuntuu itsestään selvältä. Meillä oli Pohjoismaiden Neuvostot, passivapaudet, työvoiman liikkuvuudet ynnä muut käytännön integraatiojutut jo vuosikymmeniä ennen kuin niistä tuli arkipäivää EU:ssa.
Käytännön integraatiota sähköverkoissa
Pohjoismaiset sähköverkot kytkettiin vahvasti toisiinsa sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Kyse oli todellisesta käytännön win-win -integraatiosta: kytkemällä kantaverkot toisiinsa syntyi suurempi järjestelmä, joka oli häiriömielessä vakaampi kuin osiensa summa ja jossa tarvittiin vähemmän varavoimaa kuin erillisissä verkoissa.
Suomi on vuosikymmeniä ollut vahvasti kytketty Ruotsiin pohjoisen kautta. Ensimmäinen yhteys rakennettiin jo 1959 ja järeitä 400 kV yhteyksiä on rakennettu 1970-luvun alusta lähtien. Vuonna 1989 Rauman tienoilta rakennettiin uusi tasavirtayhteys Ruotsiin ja sen kapasiteetti kolminkertaistettiin 2011. Vuonna 2006 rakennettiin kaapeliyhteys Viroon ja sen teho tuplattiin 2013. Suomen ja Venäjän välinen yhteys on ollut käytössä jo 1980-luvun alusta lähtien. Jokainen yhteys vastaa kapasiteetiltaan vähintään Loviisan ydinvoimalaitoksen tehoa, parhaimmillaan lähes kolmikertaisena. Yhteyksiä siis piisaa ja valtakunnassa kaikki hyvin. Vai onko?
Suomi liitettiin osaksi Baltiaa ja Itä-Eurooppaa
Suomen ja Ruotsin ydinvoimalaitokset huolletaan vuosittain touko – lokakuun aikana. Vähintään yksi kaikkiaan 11 reaktorista on tuona aikana pois pelistä niin Suomessa kuin Ruotsissa. Vaikka huollot tehdään matalan kuulutuksen aikana, kysynnän ja tarjonnan tasapainon löytäminen on ajoittain vaikeaa. Ongelmia lisää vielä se, että EU:n päästödirektiivien myötä Viro on tänä vuonna joutunut sulkemaan suurimpia palavan kiven eli öljyliuskeen varassa toimivia voimalaitoksiaan. Venäjältä sähköä on tällä vuosikymmenellä tullut vain tipoittain, sillä he tarvitsevat sähkönsä itse.
Viime kuukausien aikana on ollut myös poikkeuksellisen paljon rajasiirtoyhteyksien huoltokeskeytyksiä. Meren alittava tasavirtayhteys ei ole pelkkä kaapelinpätkä, vaan siihen liittyy valtavasti monimutkaista High Tech -tehoelektroniikkaa kaapelin molemmissa päissä ja näitä tasa-/vaihtovirtasuuntaajia pitää huoltaa joka vuosi. Kaiken päälle Pohjois-Ruotsin heikon vesitilanteen takia Ruotsi on tänä syksynä joutunut rajoittamaan sähkön tuontia Suomeen. Paineita lisäävät vielä rajajohtojen huoltokatkot.
Venäjältä sähköä on tällä vuosikymmenellä tullut vain tipoittain, sillä he tarvitsevat sähkönsä itse.
Itämeren alueen itä-länsisuuntaiset sähkösiirtoyhteydet ovat siis olleet lähes poikki heinäkuusta alkaen. Jäljelle on jäänyt vain pohjois-eteläsuunta. Suomi on käytännössä luopunut hiililaitoksista (niitä omistavat merkittävissä määrin enää Helsingin Energia ja Fortum), ja sähkön tuonnin tarve on valtava. Ainut suunta, mistä sähköä on saatu, on ollut etelä. Suomen sähköpulaa on viime kuukaudet paikattu Puolassa tuotetulla hiilivoimalla, ja sähkö on siirtynyt Baltian maiden kautta Suomeen. Suomi on siis palannut 1920-luvun reunavaltiopolitiikkaan.
Kaiken tämän seurauksena sähkö on heinäkuusta alkaen maksanut Suomessa yli kolmanneksen enemmän kuin Keski-Ruotsissa ja lähes puolet enemmän kuin Oslon alueella Norjassa. Tämä on hinta siitä, että Suomi muuttui osaksi itää. (Joudun kirjoittamaan Keski-Ruotsista ja Oslon alueesta, sillä sen enempää Ruotsin kuin Norjan kantaverkkoyhtiöt eivät ole pystyneet selviytymään edes perustehtävästään eli sähkön siirrosta koko valtakunnassa. Ruotsissa on maan sisäisten pullonkaulojen takia neljä alueellista hintaa tukkusähkölle ja Norjassa peräti viisi. Fingrid ansaitsee täyden kiitoksen siitä, että sähkö siirtyy Suomessa vapaasti ja Suomessa on vain yksi tukkuhinta.)
Takaisin länteen? Pysyvästi?
Kaikkien merkittävien voimalaitosten pitäisi olla huoltojen jälkeen täydessä käynnissä marraskuussa. Suomessa kaukolämmön yhteydessä hinkattavan vastapainesähkön määrä kasvaa säiden kylmetessä. Kaiken järjen mukaan sähkön hintaerojen pitäisi pienentyä radikaalisti siitä, mitä viime kuukausina on nähty. Talvi tultaneen menemään samoissa merkeissä kuin viime talvi eli hinnat tullevat olemaan järkiperäisellä tasolla.
Ollaanpa ydinvoimasta mitä mieltä tahansa – nythän Vihreätkin tuntuvat ymmärtävän sitä vähän paremmin – Suomen sähkömarkkinat suorastaan huutavat Olkiluoto 3:n perään. Laitoksen koekäytön pitäisi alkaa ensi keväänä ja pysyvän käytön heinäkuun alussa. Virallisten ilmoitusten mukaan Ruotsin Ringhalsin ydinvoimalan kaksi reaktoria ajetaan alas, toinen tämän ja toinen ensi vuoden loppuun mennessä. Olkiluoto 3:n tuottama energiamäärä on samaa luokkaa kuin Ringhalsin reaktoreiden.
Tuotannon määrä markkinoilla siis pysyy ennallaan, mutta maantieteellinen tasapaino muuttuu. Ruotsin poistuva tuotanto nostaa systeemihintaa ja Suomen uusi tuotanto laskee Suomen hintaa. Useat analyysitalot ovat laskeneet, että aluehintaero tulee pienenemään rajusti tai lähes poistumaan. Siirtyykö Suomi siis vihdoinkin pysyväksi osaksi länttä ja muita Pohjoismaita? Sitä odotellessa.
Liiketoimintajohtaja heikki.rantamaki@pks.fi