31.10.2019

Vastuullisuus on suomalaisille yrityksille yhä tärkeämpää

Yksi käytännön nopea ja kustannustehokaskin tapa vaikuttaa oman yrityksen hiilijalanjälkeen on hankkia toiminnassa tarvittava sähköenergia alkuperämerkittynä päästöttömästi. Alkuperämerkittyä sähköä käyttävä yritys haukkaa tarjolla olevasta päästöttömän sähkön vapaasta tuotannosta osansa ja on näin vaikuttamassa siihen, että uutta päästötöntä sähköntuotantoa rakennetaan lisää ja päästöllistä tuotantoa ajetaan pysyvästi alas.

Sähkön alkuperämerkinnän hinta muodostuu markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Jokainen yritys miettii tietenkin omista arvoistaan ja lähtökohdistaan, onko tuo loppupelissä suhteellisen pieni lisämaksu investoinnin arvoinen.

Kährs Oy haluaa olla edelläkävijä myös ympäristöpäätöksissään

Hyvänä esimerkkinä tämän päivän ajattelusta yrityksissä toimii Kährs Group -konserniin Suomessa kuuluva Kährs Oy. Yhtiö on yksi maailman johtavia puulattioiden ja PVC-vapaiden lattianpäällysteiden valmistajia ja toimittaa tuotteitaan kaikkiaan yli 70 maahan. Ympäristöön, ilmastoon ja vastuullisuuteen liittyvät tavoitteet kuuluvat koko konsernissa kuuden tärkeimmän päämäärän joukkoon. Kährs siirtyi myös lattiapäällysteiden valmistuksessa tänä vuonna kokonaan päästöttömän sähköenergian käyttöön.

Kährs Group -konsernin tehtaalla Ikaalisissa valmistettavat innovatiiviset PVC- ja pehmitinvapaat lattianpäällysteet edistävät hyvää ja terveellistä sisäilmaa. Nyt kun tuotannossa on siirrytty käyttämään päästötöntä energiaa, on tuotteiden koko elinkaari entistä vastuullisempi sekä ympäristö- ja käyttäjäystävällisempi. Kuva: Päiväkoti Pikkureppu, Oulu
Kährs Group -konsernin tehtaalla Ikaalisissa valmistettavat innovatiiviset PVC- ja pehmitinvapaat lattianpäällysteet edistävät hyvää ja terveellistä sisäilmaa. Nyt kun tuotannossa on siirrytty käyttämään päästötöntä energiaa, on tuotteiden koko elinkaari entistä vastuullisempi sekä ympäristö- ja käyttäjäystävällisempi. Kuva: Päiväkoti Pikkureppu, Oulu

Ilmastonmuutokseen vaikuttamisen lisäksi päästöttömän energian käytöstä on saatavissa merkittäviä imagollisia hyötyjä, vaikka tuotteen ostajat tai palveluiden käyttäjät eivät sitä vielä suoraan vaatisikaan. Varsinkin tässä asiassa yritysten kannattaa olla liikkeellä ajoissa, kuin vasta silloin, kun sen puuttuminen alkaa olla liiketoiminnalle haitaksi.

– Teollisuudenalallamme on energiankulutuksella iso merkitys ja siksi se on isossa roolissa strategiassamme ja ympäristöpäätöksissämme. Yritykset ovat tärkeä osa yhteiskuntaa ja sen vuoksi meidän on tarjottava asiakkaillemme ympäristöä säästäviä, kestäviä ja vastuullisia ratkaisuja, perustelee sourcing manager Kimmo Schubin Kährs Oy:stä.

Siirrymme energiankäytössämme kokonaan uusiutuvaan energiaan vuoteen 2030 mennessä

– Tavoitteenamme on vähentää energiankäyttöämme vuosittain kaksi prosenttia ja siirrymme energiankäytössämme kokonaan uusiutuvaan energiaan vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteenamme on myös kasvattaa sertifioidun puun käyttöä yli 70 % tarpeestamme ja kasvattaa sen osuutta edelleen, Schubin luettelee.

”Tärkeimpiä vaikuttajia ovat jokaisen yksittäisen ihmisen päivittäiset ratkaisut”

Kährs on yksi johtavia puulattioiden ja julkisten tilojen PVC-vapaiden lattiapäällysteiden valmistajia ja haluaa sen myötä olla suunnan näyttäjä myös vastuullisessa tuotannossa ja energiankäytössä. Tuotteiden on kestettävä sukupolvelta toiselle ja niiden tuottamiseen tarvittava energia ja sen päästöt halutaan minimoida.

– Sähkö muodostaa Suomen toiminnoissamme suorasta energiankäytöstämme noin puolet ja päästöttömän sähkön käyttö vaikuttaa sitä kautta suoraan hiilijalanjälkeämme alentavasti. Ympäristöjärjestelmämme kattaa jo yli 20 sertifikaattia ja GO-sertifioidun tuulivoiman valinta vahvistaa asemaamme vastuullisena toimijana.

Lopuksi henkilökohtainen kysymys; osa ihmisistä on sitä mieltä, että ilmastonmuutoskeskustelu on turhaa, sillä ”säät vaihtelevat aina.” Toiset ovat sitä mieltä, että ihmiskunta ehtii vielä vaikuttaa ilmaston tulevaisuuteen, kun kiirettä pidetään ja osan mielestä olemme jo myöhässä. Kuinka itse ajattelet?

– Vielä ehditään hyvin vaikuttaa. Teollisuuden ja liikenteen päästöt ovat tietenkin suuressa roolissa kokonaisuuden kannalta, mutta kaikkein tärkeimpiä vaikuttajia ovat jokaisen meidän yksittäisen ihmisen päivittäiset ratkaisut. Valinnoillamme ostaa vastuullisesti valmistettuja teollisia tuotteita ja tuotettuja elintarvikkeita, vähentää autoilua ja muuta päivittäistä energian kulutusta, sekä kierrättää tarpeettomat tavarat ja jätteet. Kun asenteita ja käyttäytymistä saadaan vähän kerrassaan muokattua, saamme pienin askelin vähennettyä ympäristöömme kohdistuvaa kuormitusta, ajattelee Schubin.

Kiinnostus päästöttömään sähköön kolminkertaistunut vuodessa

Energiatehokkuus ja päästötön sähkö ovat aina esillä PKS:n yritystapaamisissa. Asiakkaan kanssa etsitään yhdessä keinoja pienentää energiankäyttöä ja keskustellaan uusiutuvan energian käytön tuomista mahdollisuuksista yrityksen toiminnassa. Pohjois-Karjalan Sähkön avainasiakaspäällikkö Anne Nyyssösellä on myös näkemys yritysten kiinnostuksen kasvusta.

– Päästöttömään sähköön liittyvät kyselyt ja tilaukset ovat vuoden aikana kolminkertaistuneet. Varmaankin osasyynä on voimistunut julkinen keskustelu asiasta, jonka lisäksi sekä yritysten johto ja asiakkaat ovat kiinnittäneet entistä enemmän huomiota toiminnan vastuullisuuteen. Ensin olivat liikkeellä elintarvikealan yritykset, nyt myös muut toimialat ovat kiinnostuneet vihreästä sähköstä. Yrityksissä koetaan että ympäristöasiat ovat entistä tärkeämmässä roolissa ja tämä halutaan huomioida myös energian hankinnan hiilijalanjäljessä, pohtii Nyyssönen.


Kimmo Tolvanen

Markkinointi- ja tuotekehityspäällikkö kimmo.tolvanen@pks.fi