16.12.2020

Joulukuusenkoristeita vanhaan malliin – askartele nostalgiset kuusenkaramellit

Nettiä selatessa vastaan tuli nostalginen kuva vanhoista kuusenkaramelleista ja mieleen tulivat lapsuuden joulut. Jospa kuuseen laitettaisiinkin tänä vuonna koristeet vanhaan malliin! Ei muuta kuin askartelemaan!

Jonkin verran aikaa on kulunut siitä, kun sisarusten kanssa vaihdoimme salaa kuusenkaramellien makeiset pahvinpalasiin. Miten hyviltä silloin maistuivat kivikovat piparminttukaramellit! Miten kauniilta värikkäät koristeet näyttivät silti kuusessa! Petokset paljastuivat vasta loppiaisena, kun kuusessa olleet karamellit jaettiin syötäviksi.

Kaupasta nostalgisia kuusenkaramelleja ei enää saa, mutta onnistuisiko niiden tekeminen kotikonstein? Tarvikkeet ovat yksinkertaiset: valkoista silkkipaperia, erivärisiä foliopapereita, enkelikiiltokuvia ja liimaa. Piparminttukaramelleista löytyy monia ohjeita nettisivuilta – jospa kokeilisi sitäkin!

Piparminttukarkit tuoksuvat joululle

Lähinnä kuusenkaramellien piparminttumakeisia muistuttava resepti löytyi Kinuskikissalta.

Ainekset:

  • 1 ¼ dl vettä

  • 2 dl glukoosisiirappia

  • 4 ¾ dl taloussokeria

  • 25 g voita

  • 2 tl piparminttuaromia

Tekeminen vaikutti yksinkertaiselta: Vesi ja glukoosisiirappi laitettiin kattilaan, sokeri mukaan ja lämmitys 130 asteeseen. Sitten kattila syrjään, sekaan voi ja piparminttuaromi. Massa öljyllä voidellun leivinpaperin päälle. Kuumaa massaa piti sekoittaa, venytellä ja muokata, kunnes se näytti ja tuntui vaalealta purukumilta. Kahden leivinpaperin välissä siitä sai kaulittua sopivan paksuisen levyn. Sitten veitsen ja saksien avulla neliöiksi, ja karamellit kuivumaan seuraavaan päivään.

Sitten askartelemaan!

Resepti lupasi karamelleista paksun hedelmätoffeen kaltaisia. Ehkä massaa olisi valmistusvaiheessa pitänyt vaivata vielä pitempään, sillä omani vaikuttivat sen verran tahmeilta, että kääräisin ne varmuuden vuoksi kevyesti sellofaaniin. Leikkasin kolminkertaisesta silkkipaperista 12 × 18 cm:n paloja ja erivärisistä folioista 9 × 10 cm:n kappaleita. Sen jälkeen tein silkkipaperista kääreen karamellin ympärille, hapsutin reunat ja värkkäsin foliosta koreilevan päällyksen. Lopuksi liimasin enkelit keskelle päällystä kummallekin puolelle valvomaan sitä, ettei kukaan vaihda karkkia pahviin. No, tässä tapauksessa siitä ei ehkä liene pelkoa!

Hauskaa mutta mukavaa

Askarteleminen oli terapeuttista. Oli mukavaa tehdä jotakin valmiiksi omin pikku kätösin, eivätkä hermotkaan menneet riekaleiksi helpossa mallissa. Haastavaa oli löytää vanhanmallisia enkelikiiltokuvia, enkä niitä sitten löytänytkään. Muistinmukaista karamellien kokoa täytyi vähän soveltaa isommaksi, jotta löytämäni enkelit mahtuivat vartiointipaikoilleen. Nyt tarvitaan enää valkoinen puuvillalanka karamelleihin ripustimeksi – ja joulukuusi. Joulun tunnelma alkaa pikku hiljaa levittäytyä ympärille.

Mukavaa ja rentouttavaa joulun odotusta! Vielä ehtii askarrella kuusenkoristeita, vaikka lahjaksi!

Piparminttukarkkien ohje: www.kinuskikissa.fi/piparminttukarkit/