Usein kysyttyä

Aurinkosähkö

Olemme koonneet tähän sinulle vastauksia yleisimpiin kysymyksiin aurinkosähköstä.

Pohjoisesta sijainnistamme huolimatta aurinkosähköä saadaan Suomessa vuodessa hurja määrä, noin tuhat kilowattituntia vuodessa yhtä neliömetriä kohden, joten aurinkoenergiaa kyllä riittää. Rajoitteena meillä on pitkä ja pimeä talvi ja tietenkin lumi, jolloin aurinkosähkön tuotanto on pienimmillään juuri silloin, kun sähkön tarve on suurimmillaan. Viileä sää toisaalta jonkin verran parantaa aurinkopaneeleiden hyötysuhdetta kuumiin olosuhteisiin verrattuna. Aurinkopaneelit pystyvät muuttamaan sähköksi noin 15 % auringon säteilystä ja niiden kannattavuus on parhaimmillaan silloin kun koko tuotanto voidaan käyttää itse. Aurinkosähköä tuotetaan eniten touko-elokuun välisenä aikana, mutta olosuhteista riippuen paneelit voivat tuottaa sähköä helmikuusta joulukuulle.

Aurinkosähköjärjestelmän takaisinmaksuaika riippuu muun muassa järjestelmän hankintahinnasta, sähkön hinnasta käyttöaikana ja oman tuotannon hyödyntämisasteesta. Tyypillisesti laskennallinen takaisinmaksuaika on 15 vuotta. Kun laitteille luvataan käyttöiäksi 30 vuotta, ehtii järjestelmä maksaa ikänsä aikana itsensä takaisin periaatteessa kaksi kertaa. Nykyisin monet ajattelevat hankintaa enemmänkin sijoituksena, jolloin aurinkopaneelit parantavat talon varustelutasoa ja tuotannon arvo toimii korkona sijoitetulle pääomalle. Monet hankkivat aurinkosähköjärjestelmän myös pelkästään ympäristösyistä ja motiivina toimii tunne siitä, että on osaltaan vaikuttamassa ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Aurinkotuottajapaketti on avaimet käteen -toimitus, johon kuuluu kaikki suunnittelusta asennukseen ja käytön opastukseen. Asiantuntijamme käy paikan päällä tarkastamassa talosi katon soveltuvuuden aurinkosähkön tuotantoon, järjestelmän mitoituksen ja laskee hinnan. Arviointikäynti on asiakkaalle maksuton ja järjestelmän toimitus tapahtuu 2-4 viikon sisällä sopimuksen tekemisestä. Asennus kestää yleensä yhden työpäivän, jonka jälkeen sähköä alkaa tulla.

Ennen järjestelmän käyttöönottoa on paikallisen jakeluverkon haltijan kanssa sovittava kirjallisesti ylijäämäsähkön siirrosta sähköverkkoon (tuotannonsiirtosopimus). Myöskään ylijäämäsähköä ei voi tuupata verkkoon omin päin, vaan sen myynnistä on tehtävä sopimus sähkön ostajan kanssa. Myyntisopimus on säädösten mukaan pakollinen riippumatta siitä, kuinka paljon sähköä myy ja tuotantojärjestelmää ei voida hyväksyä sähköverkkoon liitettäväksi, jos sähkön ostaja ei ole tiedossa.

Aurinkosähköjärjestelmästä saa parhaan tuoton, kun mitoittaa sen niin, että kaiken sähkön voi käyttää itse. Tällöin säästää sähkön siirtomaksut, sähköenergian ja verot. Ylijäämäsähköstä tuottaja saa sähköpörssin kullakin tunnilla vallinneen hinnan. Kesäisin on nähty päivällä ajoittain jopa 7-8 sentin kilowattituntihintoja, mutta yleensä ylijäämäsähkön myynnistä kertyvät tuotot eivät ole vuositasolla merkittäviä.

Paneeleiden lisääminen jälkikäteen on toki mahdollista, jos katolla vain on tilaa ja invertterin kapasiteetti riittää. Järjestelmän suurentamiselle tulee kuitenkin helposti lisähintaa reippaasti verrattuna siihen, että järjestelmäksi valitaan heti tulevaisuudenkin tarpeet täyttävä kokonaisuus.

Aurinkopaneeleiden teho ilmoitetaan huipputehona (englannin kielellä peak) ja yksikkönä on kWp. Huipputeho on siis paneelin teoreettinen nimellisteho, kun aurinko paistaa koko ajan kohtisuoraan paneeliin. Käytännössä aurinkopaneelin merkinnän mukainen 1 kWp tuottaa sähköä noin 900 kWh vuodessa. Eli esimerkiksi 3,24 kWp:n aurinkosähköjärjestelmä tuottaa noin 2900 kWh vuodessa.

Voit seurata kokonaistuotantoa invertterivalmistajan sovelluksesta netin kautta reaaliajassa. Ylijäämätuotannon määrä voit seurata OmaPKS-palvelusta.

Haluan lisätietoa sähkölaskusta

Täältä löydät yleisimpiä kysymyksiä sähkölaskuista ja maksamisesta.

Kun lasku on erääntynyt, eikä laskusta ole tullut vielä maksuhuomautusta, laskun voi maksaa sen alkuperäisillä maksutiedoilla. Jos lasku maksetaan eräpäivän jälkeen, seuraavalla laskulla laskutetaan korkolain mukainen viivästyskorko ja huomautusmaksu. Maksuhuomautuksen jälkeen maksumenettelyistä voi sopia laskutuspalveluamme hoitavan Ropo Capital Oy:n kanssa, jonka yhteystiedot löytyvät maksuhuomautuksesta.

Yhteistyökumppanimme Ropo Capital Oy hoitaa maksuaikoihin liittyvät asiat.

Voit ottaa yhteyttä Ropo Capitaliin, puh. 09 2315 0442 ennen laskun eräpäivää sopiaksesi maksuajasta. Maksuaikaa saat, jos sinulla ei ole muita erääntyneitä laskuja. Voimme jakaa laskun tarvittaessa jopa neljään maksuerään, josta ensimmäinen erääntyy laskun alkuperäisenä eräpäivänä. Maksuajasta peritään korkolain mukainen viivästyskorko

Maksutavaksi voit valita e-laskun, verkkolaskun (yritykset), paperilaskun postitse, laskun sähköpostiisi tai suoramaksun. Valitsemalla e-laskun tai verkkolaskun laskusi tulevat sähköisesti omaan verkkopankkiisi.

Jos et käytä verkkopankkia, voit tehdä suoramaksupalvelusopimuksen omassa pankissasi. Sähkölasku veloitetaan automaattisesti tililtäsi eräpäivänä ja saat lisäksi paperilaskun tarkasteltavaksi kotiisi ennen eräpäivää.

Sähkön käyttö kasvaa yleensä talvisaikaan suuremman lämmitystarpeen ja lisääntyvän valaistuksen takia. Se näkyy sähkön käytön mukaisissa laskuissa. Esimerkiksi sähkölämmitteisessä asunnossa laskut ovat talvella keskimäärin 2-3 kertaa suuremmat kuin kesällä.

Kyllä, voit valita sähkönkäyttösi mukaisesti 2, 3, 4 tai 6 ja yli 2000 kWh:n kulutuksella 12 laskua vuodessa. Ilmoita mahdollisesta muutoksesta meille nettisivuiltamme löytyvällä Laskutus- ja yhteystietojen muutos -lomakkeella.

Sähkön kokonaishintasi muodostuu sähköenergiasta, verkkopalveluista ja veroista. Jokainen osa vie kuluista noin kolmanneksen. Sähkönsiirrosta ja sähköenergiasta veloitetaan kiinteä kuukausimaksu (euroa/kk) ja käyttämäsi energian mukaan määräytyvä kulutusmaksu (snt/kWh).

Sähköstä maksetaan sähköveroa, jonka verkkoyhtiö laskuttaa sähkön siirtohinnan yhteydessä ja välittää edelleen valtiolle.

Arvonlisäveroa, 24 %, peritään sähköenergiasta, sähkön siirrosta, sähköverosta ja huoltovarmuusmaksusta välitettäväksi valtiolle.

Sähkön kokonaishinnan keskimääräinen jakautuminen laskulla:

  • Verot 33 %
  • Siirto 34 %
  • Energia 33 %

Laskulla on kuukausimaksut sähkönsiirrosta ja sähköenergiasta, jotka laskutetaan aina sähkönkäytöstä riippumatta. Sähkönsiirtopalvelu ja sähköenergian toimittaminen ovat eri palveluja ja näissä molemmissa on omat kuukausimaksunsa.

Sähkönsiirtopalvelun kuukausimaksuilla katetaan sähkönkäytön määrästä riippumattomia kiinteitä kustannuksia. Pääosa maksuista käytetään sähköverkon uusimiseen ja huoltoon, jotta sähköverkko pysyy toimintakunnossa.

Sähköenergian kuukausimaksuilla katetaan asiakkaan sähkönkäytöstä riippumattomia kuluja, kuten asiakaspalvelu, sähkönkäyttötietojen käsittely ja hankinta, laskujen tekeminen ja lähettäminen sekä laskutustietojen ylläpito.

Jos haluat vain laskut toiseen osoitteeseen, ilmoita meille siitä nettisivuillamme löytyvällä Laskutus- ja yhteystietojen muutos -lomakkeella.

Jos olet muuttamassa, niin tee muuttoilmoitus kirjautumalla OmaPKS-asiointipalveluumme oma.pks.fi.

Olen muuttamassa

Sähköliittymä ei siirry automaattisesti uudelle omistajalle. Asiasta on sovittava myyjän ja ostajan kesken ja sähköliittymän siirto on mainittava erikseen kauppakirjassa. Siirron voi tehdä myös Liittymän omistajan vaihto -lomakkeella

Voit jatkaa uudessa osoitteessasi sähkösopimustasi takuuhintaisen sopimuskauden loppuun asti tai voit tehdä halutessasi uuden sähkösopimuksen.

Sopimuksen tekeminen onnistuu näppärästi nettisivuillamme pks.fi/teesopimus. Huolehdimme puolestasi uuteen kotiisi myös verkkopalvelusopimuksen.

Tee sähkösopimus heti kun tiedät muuttopäivän tai viimeistään 2 viikkoa ennen muuttoasi. Näin sähköntoimitus ei pääse katkeamaan välillä. Voit ilmoittaa muutostasi meille OmaPKS-asiointipalvelussa ja tehdä samalla uuden sähkösopimuksen.

Muuttaessa kannattaa irtisanoa vanhan asunnon sähkösopimus, sillä muuten voit joutua maksamaan uuden asukkaan sähkönkäytöstä. Voit irtisanoa vanhan sopimuksesi samalla, kun teet sopimuksen uuteen osoitteeseesi. Nämä teet kätevästi OmaPKS-asiointipalvelussa.

Olen rakentamassa

Ota yhteyttä sähköistyspalveluumme, kun olet suunnittelemassa olemassa olevan kiinteistön sähköistämistä tai uuden rakentamista. Voit asioida myös netissä sähköisessä liittymäpalvelussamme, jossa etsit sivulle avautuvasta kartasta sähköistettävän kohteesi, merkitset hiirellä liittymän paikan ja saat hintatiedon näytölle. Voit tehdä lopullisen tilauksen suoraan sähköisesti tai tilata liittymästä tarkemman kirjallisen tarjouksen.

Voit seurata palvelusta myös liittymäsi rakennustyön valmistumista. Jos jätät liittymän hankinnan kuitenkin vielä harkintaan, kaikki dokumentit säilyvät kätevästi myöhempää tarvetta varten. Liittymäpalveluun pääset kirjautumalla oma.pks.fi-asiointipalveluun.

Sähköliittymän tilauksessa on hyvä olla liikkeellä ajoissa, sillä varsinkin haja-asutusalueella saattavat johtojen sijoituslupa-asiat viedä runsaasti aikaa.

Sähköistyspalvelumme asiantuntijat löydät tarvittaessa numerosta 013 2663 200 maanantaista perjantaihin kello 9-16 tai sähköpostista sahkoistys@pks.fi. Saat sähköistysprojektiisi ammattitaitoisen yhteyshenkilön, joka palvelee Sinua koko projektisi ajan kaikissa talosi sähköistämiseen liittyvissä asioissa.

Asumisen tulevatkin tarpeet huomioiva sähkösuunnitelma tuottaa asukkaille hyötyä ja iloa kymmeniksi vuosiksi. Hyvä sähkösuunnitelma takaa urakkatarjousten vertailukelpoisuuden ja sähkösuunnittelija osaa sen perusteella mitoittaa talosi pääsulakkeen koon oikein. Vapaa-ajan asuntojen ja muiden pienkohteiden kohdalla hyvä sähkösuunnitelma maksimoi sähköstä saatavan hyödyn ja varmistaa myöhemmän laajennettavuuden. Hyvä sähkösuunnitelma nopeuttaa myös sähköliittymän hankintaa.

Jos rakennat omakotitaloa, voit tilata rakentamisaikaista sähköä varten VuokraVirtanen-työmaasähköpaketin, jonka toimitusajankohdan voit sopia liittymissopimuksen teon yhteydessä tai myöhemmin.

Jos taas rakennat kesäasuntoa, saatat päästä helpoimmalla, kun tilaat jo liittymissopimuksen teon yhteydessä MökkiVirtasen, joka on valmiiksi varustettu tarvittavin pistorasioin. MökkiVirtanen on täydellinen palvelupaketti, joka sisältää keskuksen, lisätarvikkeet ja asennustyöt. Mittauskeskus on asentamisen jälkeen heti käytettävissä ja palvelee sen jälkeen kesäasunnon mittauskeskuksena.

Mittauskeskuksen voit hankkia myös sähköurakoitsijalta, jolloin sähköurakoitsija vastaa asennustöistä liittämiskohdasta eteenpäin.

Omakotitalon tai kesämökin sähköasennuksia ei tarvitse tarkastuttaa erikseen, vaan sähköurakoisija tekee asennustöilleen työhön kuuluvana oman työn käyttöönottotarkastuksen. Näin varmistetaan, että asennustyö on käyttöön otettaessa ja toiselle luovutettaessa turvallinen ja samalla määräysten edellyttämässä kunnossa. Ennen koko urakkasumman maksamista onkin hyvä vaatia urakoitsijalta paitsi tarkastusdokumentit, myös opastus lämmitysjärjestelmän ja muiden urakkaan kuuluneiden sähkölaitteiden käyttöön.

Tarvitset sähköliittymän, jotta voit liittää kiinteistösi PKS Sähkönsiirto Oy:n sähköverkkoon. Liittymän toimittamiseksi tarvitset liittymissopimuksen, jolla sovitaan liittämisen yksityiskohdista, kuten pääsulakkeen koosta, toimitusajasta, liittymispisteen paikasta ja liittymismaksusta. Voit myöhemmin suurentaa liittymää sähkön tarpeen kasvaessa tai irtisanoa liittymän, jos sähkön tarvetta ei enää ole. Tällöin liittymismaksu palautetaan takaisin purkukustannusten vähentämisen jälkeen.

Liittymissopimus koskee vain kiinteistön liittämistä sähköverkkoon. Lisäksi tarvitset verkkopalvelusopimuksen, jolla sovitaan sähkön siirrosta käyttöpaikkaasi ja sähkönmyyntisopimuksen, jolla sovitaan sähköenergian ostamisesta.

Olen myymässä / ostamassa kiinteistöä

Sähköliittymä ei siirry automaattisesti uudelle omistajalle. Asiasta on sovittava myyjän ja ostajan kesken ja sähköliittymän siirto on mainittava erikseen kauppakirjassa. Siirron voi tehdä myös Liittymän omistajan vaihto -lomakkeella.

Kun myyt kiinteistösi, muista samalla päättää myös siihen liittyvät sähkönsiirto- ja myyntisopimuksesi. Kun ostat kiinteistön, muista tehdä myös sähkönsiirto- ja sähkönmyyntisopimus hyvissä ajoin ennen muuttoa.

Haluan tietoa sähkösopimuksista

Uudisrakentajana tarvitset liittymissopimuksen, jolla kiinteistösi liitetään sähköverkkoon, verkkopalvelusopimuksen, jolla sovitaan liittämisen yksityiskohdista, kuten pääsulakkeen koosta, toimitusajasta, liittymispisteen paikasta ja liittymismaksusta. Liittymis- ja verkkopalvelusopimukset tehdään aina sen sähkönjakeluverkon haltijan kanssa, jonka alueella tuleva rakennus sijaitsee, esimerkiksi PKS Sähkönsiirron kanssa.

Tämän lisäksi tarvitset vielä sähkönmyyntisopimuksen, jolla sovitaan sähköenergian ostamisesta sähkönmyyjän, kuten Pohjois-Karjalan Sähkön kanssa.

Kyllä, verkkoyhtiöiden hintataso voi vaihdella asiakasmääristä ja sähköverkon sijainnista riippuen. Maaseudulla sähköverkkopalvelun kustannukset ovat suuremmat asiakasta kohden kuin kaupungeissa.

PKS Sähkönsiirto Oy:n sähköverkon kokonaispituus on yli 21 000 km. Maakunta on harvaan asuttu, jonka vuoksi meillä on keskimäärin vain neljä asiakasta yhtä johtokilometriä kohden, kun useimmissa kaupungeissa asiakkaita on useita kymmeniä per kilometri. Kaupungeissa on näin jokaisen johtokilometrin ylläpitokustannuksia jakamassa huomattavasti suurempi joukko asiakkaita, jonka vuoksi verkkopalveluhinnat ovat halvempia maaseutuyhtiöihin verrattuna. Verkkoyhtiöiden hinnoittelua Suomessa ohjaa Energiavirasto.

Paikallinen jakeluverkonhaltija vastaa aina oman alueensa sähkönsiirrosta, eikä verkkopalvelua voi näin ollen kilpailuttaa tai ostaa toiselta yhtiöltä. Sillä turvataan asiakkaiden tasapuolinen hinnoittelu verkkoyhtiön alueella. Siirtohintojen kohtuullisuutta valvoo Energiavirasto.

Saat meiltä sopimusvahvistuksen heti sopimuksen tekemisen jälkeen. Siinä vahvistetaan sopimuksen yksityiskohdat, kuten sopimuksesi voimaantuloaika.

Voit muuttaa yhteystietosi kätevästi OmaPKS-asiointipalvelussa oma.pks.fi. Voit toki laittaa meille myös sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@pks.fi tai soittaa 013 2663 100 (pvm/mpm) maanantai – torstain klo 8-18, perjantaina 9-18.

Apua energiakustannusten hallintaan

Sähkölaskun suuruuteen vaikuttaa kolme asiaa: kuinka paljon sähköä käytät, tuotatko energiaa itse ja millä hinnalla sähköä ostat.

Energian käyttöä voit pienentää esimerkiksi käyttämällä eri huonetiloissa tarkoituksenmukaisia lämpötiloja, valitsemalla vähän energiaa käyttäviä laitteita vanhojen tilalle ja tarkkailemalla omia käyttötottumuksiasi. Sähkön käytön määrään vaikutat parhaiten, kun keskityt ensiksi suurimpiin kulutuskohteisiin, joita esimerkiksi omakotitalossa ovat lämmitys, ilmanvaihto ja käyttöveden lämmitys.

Ostoenergian määrää voit pienentää tuottamalla sähköä tai lämpöä itse. Yleisimpiä keinoja ovat polttopuun käyttö ja ilmalämpöpumpun hankinta. Myös aurinkopaneelit tekevät tuloaan kotitalouksiin. Lisälaitteet maksavat aina riihikuivaa rahaa, joten niiden kannattavuus kannattaa aina harkita tapauskohtaisesti.

Energiakustannuksiin voi vaikuttaa myös ostamalla sähköä halvemmalla esimerkiksi siirtymällä tuntihinnoiteltuun pörssisähköön (Priima). Pörssisähköä ostava voi saada lisäsäästöjä siirtämällä sähkön käyttöään pörssisähkön hintakuoppiin ja välttämällä sähkön käyttöä hintapiikkien aikana. Tähän hommaan on järkevintä käyttää energianhallinta-automatiikkaa, joka seuraa lämmitystarvetta ja sähkön hintaa ja käyttää sähköä juuri edullisimpaan aikaan.

Näin pääset alkuun:

1. Perehdy omaan energian käyttöösi kirjautumalla OmaPKS-asiointipalveluun. Sieltä löytyy suosittu Omawatti-osio, josta voit tarkastella omaa sähkön käyttöäsi ja verrata sitä muihin vastaaviin talouksiin.
2. Laske sivuiltamme löytyvällä energialaskurilla, mihin kaikkeen sähköä kuluu omassa talossasi
3. Katso, kuinka mitkä ovat suurimmat kulutuskohdat, joihin kannattaa vaikuttaa ja katso parhaat vaikutuskeinot. Hyödyllisiä vinkkejä saat jatkuvasti päivittyviltä energianeuvonnan erikoissivuiltamme!
4. Toteuta toimenpiteet ja seuraa muutoksia Omawatista.

Voit vaikuttaa hyvinkin merkittävästi. Ensimmäiseksi sinun täytyy vain päättää, minkä tyyppisen sähkösopimuksen haluat. Haluatko mahdollisimman yksinkertaisen ja helppohoitoisen sähkösopimuksen, jossa hinta päivittyy vuosineljänneksittäin markkinahintatason mukaan (Oiva), vai haluatko mahdollisuuden varmistaa kiinteän hinnan sähkölle pidemmälle eteenpäin (Optimi). Viime aikoina on myös pörssihintaisten sopimusten suosio noussut selvästi ja siihen tarjoaa Priima markkinoiden edistyksellisimmän vaihtoehdon. Jos haluat mieluiten käyttää uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä, voit valita Priiman uusiutuvan tuotantotavan tai valita Vihreän sopimuksen.

Tuotevaihtoehtojen hintoja voit vertailla tuotteidemme omilla sivuilla. Nyrkkisääntönä sähkön ostamisessa on, että mitä pidemmälle tulevaisuuteen sähkön hinnan haluaa kiinnittää, sitä enemmän hinta sisältää markkinoiden hinnoittelemaa riskilisää. Suoraan sähköpörssin tuntihintaan perustuva sopimus on ollut jo useamman vuoden ajan edullisin sähkösopimus asiakkaalle.

Omaa energiankäyttöäsi voit seurata kätevästi kirjautumalla OmaPKS-asiointipalveluumme, jonka Omawatti-osiosta näet sähkönkäyttösi tunti-, kuukausi- ja vuositasolla ja voit vertailla eri vuosia ja kuukausia keskenään. Ulkolämpötilakäyrästä näet, kuinka lämpötilan muuttuminen vaikuttaa sähkönkäyttöön. Jos olet Priima-asiakas, voit seurata omaa sähkönkäyttöäsi ja energiakustannuksia lähes reaaliajassa myös LIVE-palvelusta.

Hyvän näppituntuman oman kodin sähkönkäyttöön verrattuna muihin vastaaviin talouksiin saat syöttämällä omat tietosi Kodin energialaskuriin. Laskuri näyttää tietojen syöttämisen jälkeen selkeät vertailuluvut ja antaa käytännön ohjeita kulutuksen pienentämiseen.

Tietoa etäluettavista mittareista

Mittarin radiolähetin käyttää eri taajuutta kun televisiolähetykset ja GSM-verkko, joten mittari ei häiritse niitä. Mittarinvalmistaja Kamstrup on hakenut ja saanut luvan Viestintävirastolta käyttää taajuutta mittarin etäluentaan. Lupaa ei olisi mahdollista myöntää, jos mittari häiritsisi muuta radioliikennettä.

Jos tarvitset katkaista sähköt kiinteistöstä, esimerkiksi kesämökistä talven ajaksi, tee se mittarissa olevasta painikkeesta. Tällöin sähköt katkeavat kiinteistöstä, mutta etäluentayhteys säilyy. Havainnolliset ohjeet oikeaoppiseen virrankatkaisuun löytyvät mittarin käyttöohjeista tai tästä videoanimaatiosta.

Etäluettava sähkömittari on korvannut perinteiset manuaalisesti luettavat mittarit, mikä mahdollistaa sähkömittarin luennan ja sen toimintojen ohjaamisen etäyhteyden avulla. Mittarit luetaan automaattisesti kerran vuorokaudessa. Tällöin kerätään päivä- ja yöajan lukemat sekä edellisen vuorokauden jokaisen tunnin lukemat. PKS:n asiakas voi seurata omaa sähkön käyttöään OmaPKS-asintointipalvelun Omawatti-osiosta.

Kulutuslukemat ilmestyvät Omawattiin päivän-kahden viiveellä. Tuo viive johtuu käyttötietojen siirtämisestä ja niiden käsittelystä tietojärjestelmissä. Vastaanotamme vuorokaudessa yli kaksi miljoonaa mittarinlukemaa.

Mittalaitteessa oleva ohjelma kytkee ohjaukset päälle satunnaisviiveellä. Varaavat laitteet, kuten lämminvesivaraajat, kytkeytyvät päälle vaihtelevalla 1-60 minuutin viiveellä klo 22-23 välisenä aikana. Satunnaisviive vaihtelee päivittäin. Jos kaikki tarkasti samassa ajassa olevat mittarit ohjaisivat yökuormat päälle samaan aikaan, seurauksena voisi olla sulakepaloja sekä valojen vilkkumista. Satunnaisviive ei vaikuta sähkölaskuusi, vaan esimerkiksi astianpesukoneen, pyykinpesukoneen ja sähkökiukaan kulutus tallentuu mittarissa yö-energialaskuriin heti klo 22:00 alkaen.

Mittarin antenni ei kuluta sähköä, mutta kWh-mittari tarvitsee hiukan sähköä toimiakseen. Mittari mittaa vain kuluttamasi sähkön, etkä siis joudu maksamaan mittarin omasta sähkönkulutuksesta

Etäluettavien mittareiden tekniikka on luotettavaa ja se on suurelta osin ollut käytössä jo aikaisemman sukupolven mittareissa. Valmistaja arvioi mittareiden eliniän olevan yli 15 vuotta. Mittareiden vikaantumisprosentti on vuosittain 0,2 – 0,4%, joka on samaa luokkaa kuin käytöstä jo poistuneilla kWh-mittareilla

Sähkön ostaminen

Sopimuksen voi tehdä, kun määräaikainen sopimus on vielä kesken. Sähkön toimitus uudella sopimuksella alkaa kuitenkin vasta määräaikaisen sopimuksen päätyttyä. Priima-sopimuksessa pääset halutessasi tekemään hintakiinnityksiä tulevaisuuteen välittömästi sopimuksen tekemisen jälkeen, vaikka edellisen sopimuksen takuuhintainen kausi olisikin vielä kesken.

Sopimusvaihtoehtojemme hintoja ei kannata suoraan verrata toisiinsa, sillä niiden hinnat päivittyvät hyvin eri tahtiin. Ensiksi kannattaakin miettiä, kuinka aktiivisesti haluat sähkön hintaa seurata. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että mitä nopeammin hinta seuraa sähköpörssin tuntihintoja, sitä edullisemmaksi sähkön ostaminen varsinkin pitkässä juoksussa tulee. Mitä pidemmälle ajalle sähkön hinnan haluat sitoa, sitä enemmän hinnoissa on mukana markkinoiden hinnoittelemaa hintamuutosriskiä. Sähkön hinnan kiinnittämisellä voit vakauttaa sähkön hintasi haluamallesi tasolle.

Myyjän vaihtaminen on helppoa – voit tehdä sopimuksen itse Teesopimus-palvelussamme tai soittamalla asiakaspalveluumme. Hoidamme kaikki vaihtoon liittyvät asiat puolestasi. Voit tehdä sopimuksen kanssamme, vaikka sinulla olisikin määräaikainen sopimus toisen myyjän kanssa vielä kesken. Uusi sopimus alkaa tällöin heti entisen sopimuksesi päättymisen jälkeen.

Valikoimassamme on neljä erilaista sähkösopimusta sen mukaan, millaista palvelua eniten arvostat. Kaikki sähkösopimuksemme perustuvat sähkön tukkumarkkinoiden hintatasoon ja pysyvät näin aina mahdollisimman kilpailukyisinä. Suurimmat erot tuotteiden välillä ovatkin siinä, kuinka usein niiden hinnat päivittyvät.

Priima-asiakkaana voit ostaa sähköä pörssin tuntihinnalla ja tehdä halutessasi hintakiinnityksiä haluamillesi ajanjaksoille jopa kahdeksi vuodeksi tulevaisuuteen. Voita valita sähkön tuotantomuodoksi myös tuuli- tai vesivoiman.
Oiva- ja Vihreä-sopimusten sähkön hinta päivittyy neljä kertaa vuodessa sähkön tukkumarkkinoiden mukaan. Optimi-asiakkaana voit ostaa sähköä kuukausittain päivittyvällä hinnalla tai valita kiinteähintaisia sopimusjaksoja jopa vuodeksi eteenpäin.

Pörssisähkö on Pohjoismaisessa Nord Pool -sähköpörssissä tunneittain hinnoiteltua sähköä, jota myös yksityisasiakkaat voivat ostaa. Nord Pool on pohjoismaissa toimiva sähköpörssi, jonne sähkön tuottajat tarjoavat omaa tuotantoaan myyntiin ja sähkön ostajat kokoontuvat ostamaan sähköä. Sähköpörssi toimii samalla periaatteella kuin muutkin raaka-ainepörssit eli kaupankäynnin kohteena olevan sähköenergian hinta muodostuu puhtaasti kysynnän ja tarjonnan mukaan. PKS kehittämä pörssisähkötuote on nimeltään Priima.

Jakeluhäiriöt

Kun sähköt palautuvat esimerkiksi myrskyn jälkeen takaisin, on hyvä tarkkailla hetki sähköjen toimintaa. Jos huomaat sähkölaitteiden toimivan oudosti, valojen palavan normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa sähköjohdon ns. nollajohto olla poikki. Nollavian seurauksena sähkölaitteiden ja sähkökeskuksen metalliset kuoret voivat tulla jännitteisiksi, jolloin sähköiskun vaara on suuri. Katkaise heti sähkö pääkytkimestä siten, että kosket kytkimeen vain yhdellä kädellä (pidä toinen käsi esim. taskussa) ja ota sitten välittömästi yhteyttä käyttökeskukseemme. Tällaisessa vikatilanteessa jännite voi nousta pahimmillaan 230 voltista 400 volttiin. Silloin jännite rikkoo sähköisiä laitteita, voi aiheuttaa vaaratilanteita ihmisille ja jopa tulipalon. Pyrimme korjaamaan nollaviat mahdollisimman pian myös suurhäiriötilanteessa.

Käyttökeskus (24 h) puh. 013 2663 900.

Sähköverkossa esiintyvät lyhyet sähkökatkot syntyvät siitä, että verkonsuojausautomatiikka yrittää kytkeä sähköt takaisin mahdollisimman pian. Usein katkon aiheuttanut risu, puun oksa tai latvus ehtiikin sillä välin pudota linjalta.

Ensimmäinen katkos kestää noin 0,5 sekuntia (pikajälleenkytkentä) ja mikäli vika ei poistunut, niin seuraavaksi automatiikka kytkee sähköt pois 1-3 minuutin ajaksi (aikajälleenkytkentä). Jos vika jää näidenkin jälkeen päälle, sähkö kytkeytyy pois pysyvästi ja asentaja lähetetään paikalle korjaamaan vikaa. Tämän tyyppiset lyhyet sähkökatkot eivät aiheuta haittaa kunnossa oleville sähkölaitteille.

Vaikka sähköverkostoa saneerataan parhaillaan säävarmaksi, ei sähkökatkoilta voida kuitenkaan kokonaan välttyä myöskään tulevaisuudessa. Osa sähköverkosta kulkee edelleen metsissä, jolloin ilmajohdot ovat alttiina luonnon ilmiöille. Suosittelemmekin asiakkaitamme varautumaan yllättäviin sähkökatkoksiin jo ennalta. Esimerkiksi UPS-laitteen hankkiminen varmistaa tietokoneen, modeemin ja muiden vastaavien laitteiden häiriöttömän toiminnan parhaiten.

Lisää tietoa saat Katkot-palvelun sivuilta.