17.1.2019

Ristipistoilla otetaan nyt kantaa itselle tärkeisiin asioihin – Minna Jaakola elää, hengittää ja puhuu omien käsitöidensä kautta

Minna Jaakolan ristipisto kertoo olotilan, neulegraffiti ottaa kantaa ja villasukan jokainen silmukka on lähimmäisenrakkautta.

Ohjaustoiminnan artenomi Minna Jaakola sanoo, ettei voi olla tekemättä käsitöitä. Hän tekee sitä oman hyvinvointinsa tueksi sekä ilmaisullisena ja kantaaottavana muille.

– Se on mun mielenterveydelle ja hyvinvoinnille välttämätöntä. Kommunikoin käsitöilläni muille.

– Käsityön tekeminen on tosi hidasta, silmukka silmukalta puurtamista, terapeuttista. Voin istua ja tunnustella ja hengitellä vaikeitakin asioita läpi samalla, kun kädet käy. Käsityö on mun meditaatiota. Siinä voi myös pysähtyä kunnolla miettimään, mikä mun kanta johonkin asiaan oikeasti on. Miten mä suhtaudun, mitä oikeasti haluan sanoa?

Viimeisen vuoden aikana Jaakola on piirtänyt, virkannut, kirjonut ja tehnyt veistoksia.

Erilaisissa käden tuotoksissa hän on käsitellyt esimerkiksi mielenterveyteen, yksinäisyyteen, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä teemoja.

– Tekemällä esimerkiksi pahan oloni käsityössä näkyväksi toivon, että se herättää keskustelua ja kohtaamisia ja sitä kautta hyväksyvämmän maailman. Se on tapa yrittää tehdä maailmasta parempi paikka.

Yritän olla rohkea, tuntea itseni ja olla se, kuka oon. Ehkä teen taidetta ja käsityötä noloista, hävettävistä, monimutkaisista ja kipeistä aiheista ja epäoikeudenmukaisuuksista, jotta muutkin huomaisivat ne. Tunnustaisivat, että niinhän minäkin. Siitä vois päästä eteenpäin.
Yritän olla rohkea, tuntea itseni ja olla se, kuka oon. Ehkä teen taidetta ja käsityötä noloista, hävettävistä, monimutkaisista ja kipeistä aiheista ja epäoikeudenmukaisuuksista, jotta muutkin huomaisivat ne. Tunnustaisivat, että niinhän minäkin. Siitä vois päästä eteenpäin.

Arvot antavat rauhan ja raamit

Minna Jaakola kertoo olevansa herkkä murehtija. Hän muistaa jo pienenä olleensa tietoinen maailman pahuudesta ja omasta pienuudestaan.

– Olen myös kiltti. Haluaisin auttaa muita. Olen elämäni aikana pudonnut hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkon reikien läpi useamman kerran. Ehkä sen oman toivottomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksen takia mulle on tärkeää, että näkymättömät tulisivat näkyviksi.

– Maailma on hirveän epätasa-arvoinen. Ei tarvitsisi olla. Kaikilla on oikeus hyvinvointiin ja velvollisuus tukea toisten hyvinvointia. Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan.

Arvojen mukaan eläminen ja toimiminen on Jaakolalle tärkeää, vaikka se on vaikeaa ja välillä mahdotontakin.

– Elämä on valintoja. Kaikki on poliittista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Minulle on tärkeää elää omien arvojeni mukaan, jotta pystyn olemaan rauhassa itseni kanssa.

Käsityöaktivismi on mielipiteen ilmaisua ja huomion herättämistä käsitöiden kautta.
Käsityöaktivismi on mielipiteen ilmaisua ja huomion herättämistä käsitöiden kautta.

Ollaan(ko) samalla puolella

Minna Jaakola kannattaa intersektionaalista feminismiä. Antirasismia. Antikapitalismia. Antifasismia. Veganismia. Queer-ajattelua. Ekologista ajattelua. Suvaitsevaisuutta. Tasavertaisuutta.

Jaakola hengästyy ja innostuu. Tärkeitä asioita on paljon.

– Heikommista huolehtiminen. Vapaus ja vastuu. Kunnioittava kohtaaminen. Rohkeus muuttaa toimimattomia toimintamalleja. Tiedon saatavuus. Kriittinen ajattelu. Keskustelu. Valtarakenteiden tunnistaminen, tunnustaminen ja purkaminen. Yhteisöjen tärkeys. Nähdyksi tuleminen. Yhteistyö asioiden parantamiseksi!

Käsityöt voivat olla myös voimien kokooja ja hyvä tekosyy kohdata uusia ihmisiä. Sellaisiakin, joita ei aluksi haluaisi, mutta sitten voi tapahtua jotain.

– Voi tajuta, et mehän ollaan samalla puolella ja voidaan saada aikaan asioita yhdessä!

– Yhdessä käsitöiden tekeminen on mahtavaa. Kun kaikilla on käsityö edessä, keskustelu soljuu. Siinä voi olla mukana tai vain kuunnella. Saa keskittyä omaan käsityöhön eikä kukaan ihmettele, miksi toinen on niin hiljaa. Kuuluu silti ryhmään.

Oikein, väärin, mitä väliä?

Tyylipuhdasta suoritusta tärkeämpää on tekemisestä nauttiminen ja kokeminen.

– Mitä se ’’oikein’’ tehty edes on? Ohjeen mukaan tekeminen, jossa ei saa olla yhtään virhettä? Suorastaan puistattaa. En osaa enkä jaksa sellaista. Riittää, että tekee Jotain. Tekeminen on itseisarvo.

– Olen virkannut tosi paljon viime vuosina. Virkkaan neulegraffiteja ja vien niitä Tampereen kaduille. ”Älä osta mitään”, ”Tee se itsellesi mahdolliseksi”, ”Live the life you dream of” ja ”You are not lost you are here”.

Neulegraffitit ovat Jaakolan tapa ottaa kaupallista kaupunkitilaa haltuun, jättää merkki ympäristöön.

– Käsityö on ainutlaatuinen, hitaasti silmukka kerrallaan tehty, taitoa ja ajatusta vaatien, sydämellä. Neulegraffiti on jotain pehmeää, värikästä ja lämmintä ihmisen ja kylmän maailman välillä.

– Juuri nyt olen ristipistoilemassa ”Putipuhdas koti on tuhlatun elämän merkki”. Viimeksi pistelin ”Minä suhtaudun ilmastonmuutokseen paremmin kuin sun rakkaudenpuutokseen”, joka on Litku Klementin biisistä Juna Kainuuseen

– Villasukat ja tumput neulon rakkaudella lämmittämään mulle tärkeitä ihmisiä. Käsin neulotut villasukat ovat jotenkin enemmän kuin osiensa summa. Joka silmukkaan on jemmattu rakkautta.

Jaakola sanoo, että koskaan ei tule tilannetta, että olisi jo tehnyt kaiken tai osaisi kaiken. Hän haluaa kehittyä, tehdä hyvää, ottaa vastuuta ja nauttia vapauksista.

– Se vaatii itsetuntemusta, että tietää, miten haluaa elää ja kuka on. Tärkeintä on pyrkiä olemaan se ihminen, joka haluaa olla.


Minnan vinkit aloittelijalle

Youtube: ohjevideoita ristipistelyn, kirjonnan, virkkaamisen, neulomisen ja vaikka minkä tekniikan aloitteluun ainakin suomeksi ja englanniksi.

Kässäseuraa löytää Facebookin käsityöryhmistä, työväenopiston kursseilta, työporukasta, kaveripiiristä tai vaikka naapurustosta. Kerää kaveriporukka ja pitäkää käsityöiltamat.

Valmiita ryhmiä ovat Radikaalit Ristipistot Helsingissä, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Myös joissakin käsityöliikkeissä on kässätapaamisia. Ja aina voi perustaa oman kässäryhmän!

Kässäily yhdessä kahvia hörppien ja jutellen on ihan parasta. Yhdessä voi kehitellä tekijöiden arvoihin sopivaa toimintaa tai projektia, neuloa sukkia vaikka turvapaikanhakijoille, tehdä yhdessä neulegraffitin tai opettaa lapsia tekemään käsitöitä.