17.6.2020

Turvallisesti mökillä – kun perusasiat ovat kunnossa, voit keskittyä lomailuun

Mökki on monen suomalaisen paratiisi eikä mökki-idyllin toivoisi rikkoutuvan ikävien asioiden takia. Olemme keränneet vinkkejä, joiden avulla voit välttyä yleisimmiltä vahingoilta.

Kun perusasiat ovat kunnossa, voi keskittyä nauttimaan mökillä oleilusta.

Mökkimurrot kuriin

Harva asia pilaa mökkikäynnin niin tehokkaasti kuin perillä paljastuva mökkimurto. Vaikka rahallinen vahinko ei olisi suuri, monille oma rakas lomapaikka ei sen jälkeen ole enää entisellään. Täysin mökkimurroista ei voi koskaan päästä, sillä monet loma-asunnoistamme sijaitsevat syrjässä. Aina murtautumisen voi kuitenkin tehdä hankalammaksi.

Monissa mökeissä on niin vanhat lukot, että ne eivät estä tumpelointakaan murtautujaa. Vaihda siis oviin kunnon lukot. Älä myöskään jätä mökille mitään varastamisen arvoista.

Näkyvästi asennetusta riistakamerasta on apua. Jos laite kuvaa vain omalle muistikortille, sen sijaintipaikka on valittava niin, ettei myös kamera lähde voron matkaan. Useat mallit lähettävät kuvaa reaaliajassa pilvipalveluihin tai sähköposteihin, joten todisteet ovat jo lähteneet eteenpäin, jos vahinko tapahtuu. Kamerat kuvaavat hyvin myös pimeällä ilman, että ihmisen tai eläimen silmä sitä havaitsee. Myös selvästi näkyvä sisäkamera ja tarra ikkunassa saattavat jo sinällään saada murtautujan toisiin aatoksiin.

Kännykkään hälyttävän murtovahdin avulla varasta ei välttämättä saada kiinni, mutta ainakin pääset paikalle nopeasti sulkemaan ovet ja siivoamaan paikat.

Vastavuoroista naapuriapua tyhjillään olevan mökin tarkkailussa kannattaa suosia, ja myös mökkitalkkarista voi olla hyötyä.

Poista paloriski

Tulta käsiteltäessä on aina syytä olla varovainen. Mökillä on usein ainakin puukiuas ja takka, ehkä myös kamiina, puuhella ja jonkinlainen ulkotulisija, kuten kesäkeittiö tai grilli. Mitä syrjemmässä mökki sijaitsee, sitä kauemmin palokunnalla kestää saapua palopaikalle.

Vaikka vapaa-ajan asuntojen hormit on lakisääteisesti nuohottava vain kolmen vuoden välein, Nuohous on hyvä tilata useamminkin varsinkin ympäri vuoden käytettäviin vapaa-ajan asuntoihin. Samalla nuohooja voi myös tarkastaa hormien kunnon.

Asennuta tulisijat ja hormit ammattilaisella ja pidä huolta turvaetäisyyksistä.

Puulla lämmitettäessä maltti on aina valttia. Tulipesää ei pidä tupata täyteen puuta eikä tulisijaa tai kiuasta lämmittää liian kuumaksi.

Sähkölämmittimien lähelle tai päälle ei pidä jättää mitään helposti syttyvää. Ole erityisen huolellinen, jos lämmittimiä voi ohjata etänä.

Estä vesivahingot

Kuten kodeissa myös mökeillä tapahtuu paljon vesivahinkoja.

Jos mökillä on paineellinen vesi, laita sulut kiinni aina vähänkin pitemmäksi ajaksi poistuttaessa. Vesivahingon sattuessa vettä valuu rakenteisiin niin kauan kuin kaivossa vettä riittää.

Vesiputki voi rikkoutua muutenkin kuin jäätymisen vuoksi. Vesivahingon syynä voi olla myös esimerkiksi vuotavan katteen sauman aiheuttamat kattovuodot. Monelle tulee täydellisenä yllätyksenä, että niitä vakuutus ei yleensä korvaa. Katon kuntoa on siis tarkkailtava. Poista katolta roskat ja lehdet ja korjaa vauriot ajoissa. Vakuutus ei korvaa sitäkään, jos mökki tulvii tukkeutuneiden salaojien vuoksi.

Vakuutus korvaa myrskyvahingon vuoksi katolle kaatuneen puun aiheuttaman vahingon, mistä päästäänkin seuraavaan kohtaan.

Hoida metsätyöt ajoissa

Metsässä liikkuminen on tutkitustikin hyväksi terveydelle, ja monet saavat puiden halailusta hyvän mielen. Siinä samalla kannattaa syynäillä erityisesti rakennusten lähellä sijaitsevia korkeita puita. Terveessä puussa on runsaasti neulasia tai lehtiä ja runko suorassa.

Metsuri on syytä kutsua kaatamaan vanhat ja huonokuntoiset puut ajoissa. Syksyllä juuri ennen myrskyvaroitusta se ei välttämättä enää onnistukaan.

Käytä ammattilaista apuna

Monesta kuoriutuu mökillä näppärä nikkari. Kaikkea ei silti kannata tehdä itse.Puutteellisesti tehdyt sähkötyöt ja omat viritykset ovat ongelmallisia, ja kipinästä voi syttyä tulipalo.

Myös ammattitaidottomasti toteutetut putkityöt voivat saada aikaan ison vahingon. Kotivakuutushan ei korvaa vahinkoa, joka aiheutuu itse tehdystä työ- tai asennusvirheestä. Ammattilaisella on vastuu tekemästään työstä, ja hän on korvausvelvollinen, jos vahinko tapahtuu. Pieni säästö voi siis lopulta muodostua kalliiksi.

Mieti tarkkaan, mitä itse osaa ja jaksaa tehdä.  Katolla kiipeileminen ja suurten puiden kaataminen eivät ole välttämättä joka mökkiläisen puuhia eivätkä sovi aivan kaiken ikäisille. Muistathan myös, että nuohoojaa varten on oltava turvalliset tikkaat ja kattotikkaat!

Avuksi turvallisuuden lisäämisessä

  • valvonta- ja riistakamerat

  • lakisääteiset palovaroittimet

  • häkävaroittimet ja kaasuvaroittimet

  • ns. älypalovaroittimet haistavat savun ja katkaisevat automaattisesti virran sähkölaitteista

  • liesivahti sähkölieteen

  • Leakomatic-vesivuotokytkin katkaisee keittiössä automaattisesti vedet vuodon tapahtuessa

Panostus kannattaa

Vakuutusyhtiöt kannustavat asiakkaitaan panostamaan omaan turvallisuuteensa ja siten myös hankkimaan järjestelmiä, jotka pienentävät aiheutuneen vahingon määrää. Saatat siis saada vahingon tapahtuessa korvauksen ilman omavastuuta. Keskustele asiasta oman vakuutusyhtiösi kanssa.

Lue lisää:

www.if.fi

www.pohjola.fi

www.finanssiala.fi/vahingontorjunta


Mökki talviteloille

Mökin hyvästeleminen talveksi on haikeansuloinen tehtävä. Tässä lista syysrutiineista muistin avuksi.

Sisähommia

  • Tyhjennä vesipumppu talveksi.

  • Katkaise kylmilleen jätettävässä mökissä vedentulo, tyhjennä vesijohdot ja putket. Kaada lattiakaivoihin jäätymisen estävää ainetta.

  • Poista tuhkat tulisijasta, jätä pellit auki tuuletusta varten.

  • Sulje ikkunat ja piilota arvotavarat.

  • Kerää sähköjohdot jyrsijöiltä turvaan.

  • Tyhjennä ruokakaapit.

  • Jos mökki jää peruslämmölle, tarkista, etteivät kaikki patterit ole yhden sulakkeen päässä. Jos se palaa, mökki jää kylmilleen.

Ulkopuuhia

  • Puhdista vesikourut.

  • Tarkista vesikaton kunto. Peitä avonainen savupiippu sadehatulla. Jyrsijäverkko estää pienten eläinten ja lintujen pääsyn piippuun.

  • Nosta vene ja (mahdollisesti) laituri vesiltä.

  • Tyhjennä puucee.