PKS Tuotanto
Asiakas hyötyy PKS:n omasta sähköntuotannosta ja sähkömarkkinaosaamisesta
PKS Tuotanto hallinnoi Pohjois-Karjalassa kymmentä vesivoimalaa, joista kahdeksan on omia ja kahdessa on merkittävä omistusosuus. Sen lisäksi PKS Sähkökauppa hallinnoi Kymppivoima Oy:n kautta hankittuja tuuli- ja ydinvoimaosuuksia. Näiden kaikkien yhteenlaskettu tuotantomäärä kattaa noin neljänneksen asiakkaidemme tarvitsemasta sähköstä.
Oma voimantuotanto tasaa sähkömarkkinoiden korkean hintatason vaikutusta asiakashintoihin. Tuotannon hyödyt yhdistettynä vahvaan sähkömarkkinaosaamiseen mahdollistavat luotettavan liiketoiminnan, josta myös asiakas hyötyy.
Esimerkiksi vuoden 2022 aikana omasta tuotannosta saatujen tulojen ja sähkömarkkinoilla tehtyjen toimenpiteiden ansiosta kykenimme pitämään asiakashintojamme useiden miljoonien eurojen arvosta markkinahintoja alempana.
Toimiva tuotantopaletti
Uusitutuvan vesi- ja tuulivoiman, sekä päästöttömän ydinvoiman omistus on syvällä PKS:n strategiassa. Se tukee Suomessa käynnissä olevaa vihreää siirtymää, joka tarkoittaa yhteiskunnan lisääntyvää sähköistymistä, irtautumista fossiilisista energialähteistä ja panostusta uusiutuvaan ja vähäpäästöiseen energiantuotantoon. PKS:n tuotantopaletti on toimiva: vakaa ja sähköntarpeeseen nopeasti säätyvä vesivoima tasoittaa sääriippuvaista tuulivoimaa samalla, kun ydinvoima tuottaa säännöllistä tasaista sähköenergiaa.
Tuotantostrategiamme
Tuotantostrategian keskeisin arvo on maakunnallisesti tärkeän oman vesivoiman turvaaminen, huoltovarmuus sekä Itä-Suomen elinvoimaisuuden lisääminen. Huomioimme muuttuvan toimintaympäristön tuomat haasteet sekä toimimme innovatiivisesti ympäristön parhaaksi ja sitoudumme edistämään vaelluskalojen elinolojen parantamista parhaan kykymme mukaan.
Tutustu vesivoimastrategiaamme
Turpiinien tuolla puolen
Turpiinien tuolla puolen -videosarja kertoo PKS:n vesivoimaloissa vuodenaikojen mukaan tehtävistä erilaisista toimista. Niemisen Hermanni tutustuu voimaloihin, niiden tuotantoon ja voimaloiden ympäristöön. Sarjan ensimmäisessä jaksossa Hermanni ottaa selvää, millaisia vesipatoja on Pohjois-Karjalassa, mikä niiden merkitys on ja miten niitä hoidetaan. Tutkimusmatka vie muun muassa patotunneliin ihailemaan taiteilija Suotoveden nykytaideteoksia.
Sarjan toisessa osassa vesivoimaloiden vuodenkierrossa on edetty syksyyn. Hermanni nousee PKS Tuotannon porukan kanssa veneeseen tutkimaan Jänisjoen rantojen kuntoa. Hermannille selviää, mitä rantatarkkailu tarkoittaa ja miksi sitä tehdään. Nuotiokahvilla jutun juurta saadaan myös vedenpintojen korkeuden säätelystä ja juoksutusvelvoitteista.
Sarjan kolmannessa osassa lähdetään ottamaan selvää, millaisia huoltotöitä vesivoimaloissa loppusyksystä tehdään. Sekin selviää, toimivatko voimalaitokset sähkökatkojen aikana ja miten varmaa vesivoiman tuotanto on.
Vesivoimalat
Säätökykyinen vesivoima on arvokas osa kotimaista uusiutuvaa ja päästötöntä energiantuotantoa, jonka merkitys sääriippuvan tuulivoiman tuotannon heilahtelujen tasaajana kasvaa entisestään. Vesivoiman tuottaminen herkässä luontoympäristössä on erityisen vastuullista toimintaa. Pidämme voimalaitoksemme priimakunnossa sekä huolehdimme ympäristön hyvinvoinnista. Teemme laajaa yhteistyötä yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa sekä osallistumme mahdollisuuksiemme mukaan vapaaehtoisiin suojelutoimiin, erilaisiin vesistö- ja kalatutkimuksiin sekä selvityshankkeisiin.
Käytännön teoista on esimerkkeinä Kuurnan voimalan yhteyteen rakennettu äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen poikastuotantoalue sekä Louhikosken voimalan purkaminen.
Hajautettu paikallinen vesivoimantuotanto on tärkeä osa alueen huoltovarmuuden ylläpitämistä. Pohjois-Karjalan Sähkön omistamat vesivoimalaitokset sijaitsevat, Puntarikoskella, Jänisjoessa, Puhoksessa, Kuokkastenkoskella ja Palokissa. Lisäksi hallinnoimme 89 % omistusosuudella Kuurnan ja Laurinvirran voimaloita. Kaikilla voimalaitoksilla on oma tarinansa ja omat luonteenpiirteensä. Ne ovat yhä toiminnassa oleva osa kunkin alueen paikallishistoriaa ja sen kehittymistä.
Tuulivoimaosuudet
Pohjois-Karjalan Sähkö on vesivoiman lisäksi myös tuulivoiman tuottaja. Omistamme tuulivoimaosuuksia Tornion Röyttäässä (Rajakiiri Oy), Vaasan Torkkolassa (EPV) ja Närpiön Norrskogenissa (EPV).
Tuulisähkön osuutemme lisääntyy merkittävästi vuonna 2025, kun Lestijärven (OX2) tuulivoimapuisto valmistuu. Tuolloin PKS:n tuulivoiman kokonaistuotanto on noin 110 miljoonaa kilowattituntia. Se vastaa noin 4 400 sähkölämmitteisen (18 000 kWh/v) kotitalouden vuosittaista sähkönkulutusta.
Ydinvoimaosuudet
Omistamme Kymppivoima Oy:n kautta tuotanto-osuuksia Olkiluoto 1 ja 2 ydinvoimaloissa ja 16. huhtikuuta 2023 valmistuneessa Olkiluoto 3 -ydinvoimalassa. Ydinvoiman osuus omasta päästöttömästä sähköntuotannostamme on noin kolmannes.
TVO:n omistamissa ydinvoimaloissa Olkiluodossa tuotettiin vuonna 2023 sähköä 23,67 miljardia kilowattituntia, joka vastaa 1,3 miljoonan omakotitalon vuosikulutusta ja on kaikkineen 31 % Suomessa kulutetusta sähköstä. Ydinvoiman merkitys energian tuotannossa on tärkeä puhtauden ja tasaisen tuotannon vuoksi.